Arvostelemme palveluntarjoajat laajojen testien ja tutkimusten pohjalta, mutta otamme huomioon myös käyttäjäpalautteen sekä eri yhtiöiltä saamamme kumppanuuspalkkiot. Jotkin palveluntarjoajat ovat meidän emoyhtiömme omistuksessa.
Lue lisää
vpnMentor on vuonna 2014 perustettu puolueeton sivusto, joka julkaisee VPN-palveluiden arvosteluja sekä verkon yksityisyyteen liittyviä artikkeleita. Tänä päivänä sadoista tietoturvatutkijoista ja toimittajista koostuva yhteisömme edelleen auttaa lukijoitamme puolustamaan omaa yksityisyyttään. Toimimme yhteistyössä Kape Technologies PLC:n kanssa, joka omistaa myös seuraavat tuotteet, joita voi esiintyä myös julkaisemissamme arvosteluissa: ExpressVPN, CyberGhost ja Private Internet Access. vpnMentorin julkaisemat arvostelut perustuvat aina parhaan tiedon mukaiseen informaatioon sekä tarkkoihin arvostelustandardeihimme, jotka priorisoivat arvostelijan omaa, rehellistä ja ammattimaista näkemystä, ottaen huomioon kyseisen tuotteen laadun, ominaisuudet sekä kaupallisen arvon käyttäjälleen. Julkaisemamme arvostelut ja top-listat voivat ottaa huomioon myös edellä mainitun yhteisen omistajuuden sekä linkkien klikkauksista saamamme kumppanuuspalkkiot. Emme julkaise arvosteluja kaikista olemassa olevista VPN-palveluista, ja arvostelujen faktasisältö perustuu aina julkaisuhetken parhaan tiedon mukaiseen informaatioon.
Mainosilmoitus

vpnMentor on vuonna 2014 perustettu puolueeton sivusto, joka julkaisee VPN-palveluiden arvosteluja sekä verkon yksityisyyteen liittyviä artikkeleita. Tänä päivänä sadoista tietoturvatutkijoista ja toimittajista koostuva yhteisömme edelleen auttaa lukijoitamme puolustamaan omaa yksityisyyttään. Toimimme yhteistyössä Kape Technologies PLC:n kanssa, joka omistaa myös seuraavat tuotteet, joita voi esiintyä myös julkaisemissamme arvosteluissa: ExpressVPN, CyberGhost ja Private Internet Access. vpnMentorin julkaisemat arvostelut perustuvat aina parhaan tiedon mukaiseen informaatioon sekä tarkkoihin arvostelustandardeihimme, jotka priorisoivat arvostelijan omaa, rehellistä ja ammattimaista näkemystä, ottaen huomioon kyseisen tuotteen laadun, ominaisuudet sekä kaupallisen arvon käyttäjälleen. Julkaisemamme arvostelut ja top-listat voivat ottaa huomioon myös edellä mainitun yhteisen omistajuuden sekä linkkien klikkauksista saamamme kumppanuuspalkkiot. Emme julkaise arvosteluja kaikista olemassa olevista VPN-palveluista, ja arvostelujen faktasisältö perustuu aina julkaisuhetken parhaan tiedon mukaiseen informaatioon.

5 parasta VPN:ää Netflixin katsomiseen vuonna 2024

Akash Deep Uusittu 29. tammi 2024 Faktat tarkistanut Ryan Jones Tietoturvatutkija

VPN-palvelun avulla voit suoratoistaa Netflixin suosikkisarjoja ja elokuvia, tietäen että tietosi pysyvät turvassa. Valitettavasti monet VPN:t eivät kuitenkaan ole tarpeeksi nopeita suoratoistoon. Monet niistä aiheuttavat suuria nopeuden alenemisia, johtaen yhteyskatkoihin ja puskurointiin. Valitessasi VPN:ää Netflixin katsomiseen, tarvitset sellaisen, joka tarjoaa aina nopean yhteyden, voit katsoa sarjoja sujuvasti.

Vaikka Netflix on pääosin maailmanlaajuinen suoratoistopalvelu, sillä on lupa näyttää yksittäisiä elokuvia ja TV-sarjoja vain tietyissä maissa. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella maalla on oma sisältökirjastonsa. VPN vaihtaa IP-osoitteesi ja periaatteessa antaa sinun käyttää eri Netflix-kirjastoja ulkomailta käsin. Näin toimiminen voi kuitenkin rikkoa Netflixin käyttöehtoja ja se saattaa johtaa myös tekijänoikeusrikkomukseen.

Paras suositukseni Netflixille on ExpressVPN. Se tarjoaa johdonmukaisesti nopeimmat yhteydet, joiden avulla voit suoratoistaa paikallista Netflix-kirjastoasi HD- tai UHD-laatuisena ilman puskurointia. Se on myös tuettu 30 päivän tyytyväisyystakuulla, joten saat helposti täyden hyvityksen, jos et ole tyytyväinen.

Suoratoista Netflixiä HD-laadulla ExpressVPN:n avulla >>

Lyhyesti: Tässä parhaat VPN:t Netflixiin vuonna 2024

  • Toimituksen valinta
    ExpressVPN
    ExpressVPN
    Nopein VPN Netflixin suoratoistoon UHD-laadulla ilman viiveitä tai puskurointia
    70 % lukijoistamme valitsee ExpressVPN:n
  • CyberGhost VPN
    CyberGhost
    Netflixille optimoidut palvelimet tarjoavat luotettavat yhteydet paikalliseen kirjastoosi.
  • NordVPN
    NordVPN
    Intuitiivinen VPN, jolla aloitat Netflixin suoratoiston hetkessä, mutta sillä on pienempi palvelinverkosto.
  • Private Internet Access
    Private Internet Access
    Laaja palvelinverkko, minkä ansiosta löydät helposti lähellä olevan palvelimen, mutta asiakastuki on ailahtelevaa.
  • Surfshark
    Surfshark
    Rajattomat laiteyhteydet Netflixin suoratoistoon, mutta jotkin palvelimet yhdistävät hitaasti.
Tärkeää! Minä tai tiimini emme kannata minkäänlaisia tekijänoikeusrikkomuksia. Alla luetellut VPN-palvelut noudattavat ankaria tietosuojakäytäntöjä, varmistaen etteivät ne valvo tai seuraa toimintaasi netissä. Tämä tarkoittaa sitä, että olet itse vastuussa siitä, miten valitset käyttää näitä VPN-yhteyksiä, joten varmistathan, että noudatat kaikkia soveltuvia sääntöjä ja määräyksiä.

Parhaat VPN:t Netflixiin: Kattava analyysi (päivitetty 2024)

1. ExpressVPN: Paras VPN-kokonaisuus Netflixin suoratoistoon ilman viivettä

Palvelinverkko 3 000+ palvelinta 105 maassa, mukaan lukien Suomi, varmistavat että löydät aina nopean palvelimen läheltäsi suoratoistaaksesi paikallista Netflix-kirjastoasi
Nopeudet Nopein VPN koko listallamme; ihanteellinen Netflixin HD- ja 4K-suoratoistoon
Samanaikaiset laiteyhteydet 8
Yhteensopivuus Yhteensopiva Windowsin, Macin, iOS:n, Androidin, Linuxin, Chromen, Firefoxin, Apple TV:n, Fire-laitteiden, reitittimien ja muiden laitteiden kanssa
Suomenkieliset sovellukset Kyllä
Suomenkielinen asiakastuki
  • Ohjekeskus
  • Chat-asiakaspalvelu

ExpressVPN on oma suosikkini, koska se on nopein VPN Netflixin suoratoistoon. Viimeisimpien testieni aikana olin Englannissa työmatkalla ja yhdistin lähimpiin UK-palvelimiin olinpaikastani Lontoosta, jolloin mittasin keskimääräisen latausnopeuden olevan 124,28 Mbps (vain 2 % pudotus perusyhteydestäni).

Yhteydet olivat nopeita myös pitkillä etäisyyksillä. Kanadalaiset kollegani testasivat palvelimia ympäri maata. Erään testaajan sijainnista (Vancouver) mittasimme vain 13 % pudotuksen yhdistettäessä Montrealiin, jolloin pystyimme katsomaan Uncut Gems -elokuvaa UHD-laadulla Netflixin Kanadan sisältökirjastosta ilman puskurointia. 15 maassa asuva tiimimme testasi ExpressVPN:ää Netflixin sisältökirjastoissa kussakin näistä maista, eikä ongelmia koskaan ilmaantunut.

Screenshot of Netflix player streaming Uncut Gems while connected to ExpressVPN's Montreal serverTiimimme testaajat eivät havainneet puskurointia tai viivettä ExpressVPN:n kanssa

ExpressVPN:n MediaStreamer-ominaisuuden avulla voit katsoa Netflixiä myös niillä laitteilla, jotka eivät tue VPN:ää, kuten pelikonsolit, suoratoistolaitteet ja älytelevisiot. Tämä ominaisuus toimii vain Britannian ja USA:n sisältökirjastoille, joten Netflixin käyttöehtojen mukaan vain näiden alueiden katsojat voivat käyttää tätä ominaisuutta.

Toinen ainutlaatuinen piirre ExpressVPN:ssä on se, että VPN-sovelluksen voi asentaa helposti myös reitittimelle, mikä mahdollistaa kaikkien laitteidesi suojaamisen verkossasi yhdellä kertaa. Asennusohjeet ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilta, halusitpa sitten asentaa sen reitittimeesi tai käyttää MediaStreameria.

ExpressVPN on hieman kalliimpi kuin useimmat VPN:t – halvin hinta, jolla voit rekisteröityä on €6,29/kuukausi. Toisaalta se tarjoaa anteliaita alennuksia ja tarjouksia koko vuoden ajan, mikä tekee siitä hieman edullisemman. Voit myös kokeilla ExpressVPN:ää ilman riskiä Netflixin kanssa, sillä se on tuettu 30 päivän tyytyväisyystakuulla. Jos et ole tyytyväinen palveluun, voit helposti saada kaikki rahasi takaisin.

Hyödyllisiä ominaisuuksia

  • Nopea Lightway-protokolla. ExpressVPN:n vaikuttavat nopeudet johtuvat osittain sen Lightway-protokollasta. Se ei ole vain yksi nopeimmista testaamistamme protokollista, vaan se on myös erittäin energiatehokas, mikä tarkoittaa sitä, että voin suoratoistaa lempiohjelmaani paikallisessa Netflix-kirjastossani pidempään kannettavallani ja puhelimellani.
  • Käyttäjäystävällinen. Kaikki ExpressVPN:n sovellukset ovat tyylikkäitä ja yksinkertaisia. Sen intuitiivinen käyttöliittymä tekee siitä helppokäyttöisen myös vähemmän teknisille käyttäjille. Suoratoistaakseni paikallista kirjastoani ExpressVPN:n kanssa, minun tarvitsi ainoastaan napsauttaa Smart Location -nappia, joka yhdisti minut automaattisesti nopeimpaan palvelimeen maassani. Voit myös nopeasti etsiä maatasi sovelluksen hakupalkissa.
  • Tehokas selainlaajennus. ExpressVPN tarjoaa VPN-laajennuksia suosittuihin selaimiin, mukaan lukien Chrome ja Firefox. Toisin kuin useimmat muut VPN-selainlaajennukset, se tarjoaa sinulle saman tason luotettavuuden ja turvallisuuden kuin sen täysimittainen VPN-sovellus. Tämä tarkoittaa sitä, että voit katsoa alueellista Netflixiäsi turvallisesti ilman ongelmia.
ExpressVPN-tarjous helmikuu 2024: Lunasta ExpressVPN-tilaus jopa 49% alennuksella! Tarjous on voimassa rajoitetun ajan – älä missaa sitä!

2. CyberGhost: Netflix-optimoidut palvelimet varmistavat parhaan nopeuden 

Palvelinverkko 11 666+ palvelinta 100 maassa, mukaan lukien joitakin Netflixille optimoituja palvelimia
Nopeudet Hyvät nopeudet sulavaan Netflix-suoratoistoon
Samanaikaiset laiteyhteydet 7
Yhteensopivuus Windows, Mac, iOS, Android, Linux, reitittimet, Apple TV, Amazon Fire -laitteet ja muita

Yksi monista syistä, miksi palaan jatkuvasti CyberGhostin pariin on se, että se tarjoaa suoratoistoon optimoituja palvelimia, mukaan lukien palvelimia suosituille Netflix-kirjastoille. Nämä tekevät yhdistämisen ja paikallisen Netflix-sisältösi suoratoistamisen todella helpoksi, sillä ihanteellinen palvelin on aina selkeästi näkyvillä.

Screenshot displaying a list of CyberGhost's Netflix-optimized serversCyberGhostilla on Netflix-optimoidut palvelimet myös Firestickille ja Android TV:lle

CyberGhostin Netflix-optimoidut palvelimet päivitetään säännöllisesti varmistaen, että ne toimivat täydellisesti yhdistetyn kirjaston kanssa tarjoten sinulle nopeimmat nopeudet ilman viiveitä. Tiimimme on testannut näitä Netflix-optimoituja palvelimia vuosien ajan alueilla, joissa kunkin kirjaston käyttö on luvallista, joten voimme vakuuttaa, että palvelimet ovat jatkuvasti käyttökelpoisia ja luotettavia.

Jos et näe palvelinta optimoituna oman maasi Netflix-kirjastolle, myös CyberGhostin tavalliset palvelimet toimivat yleensä aivan yhtä hyvin kuin optimoidut. Tiimimme kansainväliset testaajat mittasivat vain 5 % nopeuden laskun läheisillä palvelimilla. Pitkän matkan yhteydet olivat hieman hitaampia (nopeuden lasku jopa 23 %), mutta kun sinulla on kunnollinen perusyhteys, sinun pitäisi silti pystyä katsomaan paikallista Netflix-sisältöäsi hyvällä laadulla.

Hyvänä lisäetuna CyberGhostin Smart DNS -palvelu toimii samojen Netflix-kirjastojen kanssa kuin muidenkin VPN-palveluiden Smart DNS:t. Katsojat Yhdysvalloissa, Britanniassa, Alankomaissa, Japanissa ja Kanadassa voivat katsella paikallista sisältöään VPN-kautta isolta näytöltä.

CyberGhost tarjoaa myös 45 päivän tyytyväisyystakuun, mikä on pidempi kuin muilla VPN-palveluilla. Tämä antaa sinulle mahdollisuuden kokeilla CyberGhostia riskittä, ja jos et ole vakuuttunut, voit helposti saada täyden hyvityksen.

Hyödyllisiä ominaisuuksia

  • Rahanarvoinen. Voit saada CyberGhostin vain €2,03/kuukausi hintaan pitkäaikaisella tilauspaketilla, mikä tekee siitä yhden markkinoiden edullisimmista VPN-palveluista.
  • Optimoidut palvelimet muille suosituille suoratoistopalveluille. Netflixin lisäksi CyberGhost tarjoaa erikoispalvelimia palveluille kuten Disney+, Hulu, BBC iPlayer, Amazon Prime Video, C MORE Suomi, MTV Suomi, Yle, ruutu ja muut.
  • Määritä erikseen, mitkä sivustot käyttävät VPN:ää. CyberGhost antaa sinun asettaa tietyt URL-osoitteet ohittamaan VPN-yhteyden. Tämä on hyödyllinen ominaisuus suoratoiston nopeuksien maksimoimiseksi.
helmikuu 2024 tarjous: CyberGhostin suosituimman paketin saa tällä hetkellä 84% alennuksella! Hyödynnä tarjous nyt ja säästä lisää CyberGhost-tilauksestasi.

3. NordVPN: Selkeällä sovelluksella aloittelijakin pääsee katsomaan Netflixiä turvallisesti 

Palvelinverkko 6 061 palvelinta 61 maassa (Suomi mukaan lukien) mahdollistavat paikallisen Netflix-kirjastosi turvallisen katselun
Nopeudet Toiseksi nopein testaamamme VPN; mukavaa Netflixin katselua 4K-laadulla
Samanaikaiset laiteyhteydet 6
Yhteensopivuus Windows, Mac, iOS, Android, Linux, selaimet, pelikonsolit, älytelevisiot, Amazon Fire -laitteet, reitittimet ja paljon muuta
Suomenkielinen asiakastuki
  • Chat-asiakaspalvelu

NordVPN:n sovellus on yksi selkeimmistä joita olen käyttänyt, joten se sopii erinomaisesti VPN-aloittelijoille. Asensin sovelluksen ja yhdistin paikalliseen UK-palvelimeen alle kahdessa minuutissa. Sovelluksessa on palvelinkartta, joten voit yksinkertaisesti klikata sijaintia ja yhdistää. Sovelluksessa on myös hakupalkki sijainnin etsimiseen ja erikoispalvelimet, jotka on selvästi merkitty palvelinlistan yläosaan.

VPN on myös uskomattoman nopea (toiseksi nopein ExpressVPN:n jälkeen), joten se pystyy tarjoamaan sinulle sujuvan suoratoistokokemuksen. Kun työkaverini Englannissa testasi lähellä olevia Lontoon palvelimia Netflixin suoratoistoon, hän mittasi vain 4 % nopeuden laskun. Hän katsoi RRR-elokuvaa Netflix UK:ssa nähdäkseen, miten laatu säilyisi ajan kuluessa. Elokuvan lataaminen tapahtui välittömästi, eikä hänellä ollut katkoksia koko aikana.

A screenshot of RRR playing on Netflix while connected to one of NordVPN's UK serversUK-testaaja pystyi katsomaan koko RRR-elokuvan ilman yhtäkään puskurointikatkoa

NordVPN tarjoaa myös kiinteitä IP-osoitteita pientä lisämaksua vastaan. Yleensä VPN-tilaaja jakaa IP-osoitteen useiden muiden ihmisten kanssa, mikä voi heikentää yhteyden laatua. Jos olet ainoa IP-osoitteen ainoa käyttäjä, et koskaan kohtaa ylikuormitusta tai hidastumisia, joita jaetuilla osoitteilla voi joskus esiintyä.

Ainoa ongelma NordVPN:n kanssa on se, että palvelu tarjoaa vähemmän palvelinsijainteja kuin muut VPN:t. Sillä on palvelimia 61 maassa (mikä on melko vähän verrattuna ExpressVPN:n 105 sijaintiin). Tarkista siis, että maassasi on saatavilla turvallinen Netflix-suoratoistopalvelin.

Voit testata NordVPN:ää ilmaiseksi hyödyntämällä sen 30 päivän tyytyväisyystakuuta. Rahanpalautuksen saaminen on nopeaa ja vaivatonta.

Hyödyllisiä ominaisuuksia

  • Peitetyt palvelimet. NordVPN tarjoaa peitettyjä palvelimia VPN-käytön piilottamiseen. Koska jotkin verkot, esimerkiksi koulujen tai työpaikkojen verkot, estävät VPN-yhteyksien käytön, peitetyillä palvelimilla voit katsoa Netflixiä missä tahansa verkossa.
  • NordLynx-protokolla. NordVPN:n nopeat yhteydet ovat osaltaan NordLynx-protokollan ansiota. Se on rakennettu WireGuardin pohjalta, joten se on nopea, luotettava ja kevyt. Tämän ansiosta NordLynx-protokolla on hyvä valinta Netflixin suoratoistoon.
  • Meshnet. Tämä ominaisuus voi auttaa sinua yhdistämään Netflix-tiliisi eri verkkojen kautta maassasi ilman, että sinun luullaan jakavan salasanaasi. Meshnetin avulla voit luoda LAN-verkon kaltaisen yhteyden, jossa jopa 60 laitetta jakavat yhden IP-osoitteen. Tämä on kätevää, jos haluat katsoa Netflixiä ollessasi kotiverkkosi ulkopuolella.

4. Private Internet Access: Laaja palvelinverkko tarjoaa luotettavia yhteyksiä Netflixin katseluun

Palvelinverkko 29 650+ palvelinta 91 maassa luotettaviin yhteyksiin
Nopeudet Nopeat yhteydet, joten sinun ei tarvitse kärsiä ärsyttävästä viiveestä
Samanaikaiset laiteyhteydet Rajoittamaton
Yhteensopivuus Mac, Windows, Linux, Android, Amazon Fire -laitteet ja muut

PIA erottuu edukseen laajan palvelinverkostonsa ansiosta. Se tarjoaa jopa 29 650 palvelinta 91 maassa. Tämä laaja palvelinverkko poistaa huolen palvelimien ylikuormittumisesta, joka on yksi viiveiden ja katkeamisten keskeisistä syistä. Jos yksi palvelin kohtaa ongelmia, useita muita on aina saatavilla. Kansainvälinen tiimini ja minä testasimme yli 10 Netflix-kirjastoa ja pystyimme suoratoistamaan ilman merkittäviä vaikeuksia.

PIA:lla on suoratoistoon optimoituja palvelimia Yhdysvalloissa, Japanissa, Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa, Britanniassa ja Italiassa. Tiimini brittiläinen jäsen käytti Lontoon palvelinta katsellakseen paikallista kirjastoaan HD-laadulla, eikä yhteyshäiriöitä ilmaantunut. Kollegani Yhdysvalloissa, Suomessa ja Italiassa testasivat suoratoistopalvelimia omilla alueillaan ja myös heille yhteys toimi täydellisesti. Hyvistä tuloksista huolimatta täytyy mainita, että PIA:n suoratoistopalvelimia on harvemmassa kuin CyberGhostiilla.

PIA US server streaming Sleepless in Seattle on US NetflixNäet kaikki saatavilla olevat suoratoistopalvelimet kirjoittamalla hakukenttään "streaming"

Pieni ongelma on se, että yhteyden saaminen tukihenkilöön voi kestää tovin heidän 24/7-chatissaan (jopa 5 minuuttia). On myös tilanteita, jolloin sinua pyydetään lähettämään sähköpostia, koska kukaan ei ole saatavilla. Mutta lopulta kuitenkin aina saat tarvitsemasi avun.

Jokainen tilauspaketti on tuettu 30 päivän tyytyväisyystakuulla, joten voit kokeilla sitä ilman taloudellista riskiä.

Hyödyllisiä ominaisuuksia

  • Mukautettava turvallisuus. PIAn avulla voit säätää VPN-asetuksiasi ja optimoida yhteytesi Netflixin käyttöön. Esimerkiksi vaihdoin 256-bittisestä salauksesta 128-bittiseen OpenVPN:llä ja havaitsin nopeuden parantuvan selvästi.
  • Nopea WireGuard-protokolla. OpenVPN:n lisäksi PIA tarjoaa myös nopean WireGuard-protokollan. Tämä kevyt protokolla on täydellinen paikallisen Netflix-kirjastosi suoratoistoon. Yhdysvaltalainen testaajamme sai 109 Mbps:n latausnopeuden (127 Mbps:n perusnopeuteen verrattuna), vaikka yhdisti pitkän matkan palvelimelle maan toisella puolella kotiinsa nähden.
  • Jaettu tunnelointi. Voit helposti määrittää, mitkä sovellukset kulkevat VPN:n kautta ja mitkä ohittavat sen. Tämä lisää joustavuutta ja pystyin suoratoistamaan paikallista Netflix-kirjastoani VPN:n kautta samalla, kun pelasin vähäisellä viiveellä normaalin yhteyteni kautta.

5. Surfshark: Rajattomat laiteyhteydet Netflixin katseluun millä tahansa laitteella

Palvelinverkko 3 200+ palvelinta 100 maassa, jotta voit katsella paikallista Netflix-kirjastoasi HD-laadulla luotettavasti
Nopeudet Nopea yhteys; ei hidastumisia, vaikka useita yhteyksiä olisi käytössä samanaikaisesti
Samanaikaiset laiteyhteydet Rajaton
Yhteensopivuus Windows, Mac, iOS, Android, Linux, selaimet, pelikonsolit, älytelevisiot, Amazon Fire -laitteet, reitittimet ja useat muut laitteet

Yksi Surfsharkin houkuttelevimmista ominaisuuksista on kustannustehokas tilauspaketti ilman laiterajoitusta. Tämä tekee siitä erinomaisen vaihtoehdon suurille perheille tai niille henkilöille, joilla on useita laitteita. Sinun ei tarvitse katkaista perheenjäsenen laitteen VPN-yhteyttä nauttiaksesi Netflixistä omalla laitteellasi.

Testatakseni tätä, brittiläinen työkaverini yhdisti iPadini, Windows-läppärini ja kuusi muuta laitetta Surfsharkin Lontoon palvelimelle Britanniassa. Vaikka hänellä oli useita aktiivisia yhteyksiä, hän onnistui katsomaan paikallista Netflix-kirjastoansa HD-laadulla kaikilla laitteilla samanaikaisesti. Osasimme jossain määrin odottaakin näin hyviä tuloksia, koska Surfshark tarjosi keskimäärin 122 Mbps nopeuden vain 5 % pudotuksella lähellä olevilla palvelimilla. Yhteyden muodostaminen voi kuitenkin toisinaan kestää, joskus yli 20 sekuntiakin.

Myös eri puolilla maailmaa sijaitsevat kollegani mittasivat yhtä hyviä tuloksia. Käyttäen palvelimia Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Australiassa ja Japanissa, he pystyivät katsomaan paikallisia Netflix-kirjastojaan paremmalla laadulla ilman keskeytyksiä. Surfsharkin valtava palvelinverkosto, jossa on 3 200 palvelinta 100 maassa, tarkoittaa käytännössä sitä, että löydät varmasti luotettavan suoratoistoyhteyden omassa maassasi.

Streaming Netflix Japan from Japan while using Surfshark's Tokyo serverKollegani Japanissa raportoi, ettei koko jakson aikana näkynyt puskurointia

Tilaus sisältää 30 päivän tyytyväisyystakuun, joten voit kokeilla Surfsharkia ilmaiseksi Netflixin kanssa. Pyydä vain hyvitystä, jos et ole tyytyväinen palveluun.

Hyödyllisiä ominaisuuksia

  • Helppo asentaa ja käyttää. Surfshark tarjoaa sovellukset useimmille moderneille laitteille, joten sen asennus on melko yksinkertaista. Lisäksi siinä on käyttäjäystävällinen ja minimalistinen käyttöliittymä, jota on helppo navigoida ja käyttää yhdessä Netflixin kanssa.
  • Sisäänrakennettu nopeustesti. Tämän avulla voit tarkistaa lataus- ja lähetysnopeuden kullakin palvelimella, mikä tekee palvelimen valinnasta Netflix-suoratoistoa varten helpompaa.
  • NoBorders-tila. Jos Surfshark havaitsee rajoituksia verkossasi, se naamioi liikenteesi automaattisesti, piilottaen VPN-yhteyden käyttösi. Tämän ansiosta voit suoratoistaa paikallista Netflix-kirjastoasi myös rajoitetuissa verkoissa kuten työpaikalla tai koulussa.

Vertailutaulukko: Parhaat VPN:t Netflixiin

VPN-palveluiden ominaisuudet Netflixin suoratoistoon

Alla olevassa taulukossa on tiivistetysti yhteenveto suosittelemieni VPN-palveluiden parhaista ominaisuuksista. Siitä näet, kuinka monen Netflix-kirjaston kanssa kukin VPN toimii. Lisäksi näet kunkin VPN:n keskimääräisen nopeuden laskun lähellä olevilla palvelimilla, tilaukseen mahdollisesti sisältyvän laiterajoituksen, sekä edullisimman kuukausitilauksen hinnan.

Taulukossa on myös tietoja siitä, tarjoaako VPN Smart DNS -ominaisuuden. Tämä ominaisuus helpottaa Netflixin katsomista HD-laadulla laitteilla, jotka eivät yleensä ole yhteensopivia VPN-sovellusten kanssa, kuten pelikonsolit ja älytelevisiot.

Halvin kuukausihinta Yhteensopivat Netflix-kirjastot Nopeuden lasku (lähellä olevat palvelimet) Samanaikaiset laiteyhteydet Tyytyväisyystakuu Smart DNS
🥇ExpressVPN €6,29/kuukausi 13+ 2 % 8 30 päivää Kyllä
🥈CyberGhost €2,03/kuukausi 13+ 5 % 7 45 päivää Kyllä
🥉NordVPN €3,39/kuukausi 16+ 4 % 6 30 päivää Kyllä
PIA €1,85/kuukausi 10+ 15 % Rajoittamaton 30 päivää Kyllä
Surfshark €2,89/kuukausi 14+ 5 % Rajoittamaton 30 päivää Kyllä

Netflixin sisältökirjastojen yhteensopivuus eri VPN-palveluiden kanssa

Alla olevissa taulukoissa on tietoa siitä, mitkä VPN:t voivat luotettavasti suoratoistaa sisältökirjastoja sallituissa maissa, ja miten helppoa niiden käyttöönotto oli. Näin tulkitset tuloksia:

  • ✅Toimii: VPN toimi kirjaston kanssa heti ensimmäisellä yrityksellä.
  • 🔶Joitakin vaikeuksia: VPN toimi kirjaston kanssa, mutta vaati useita yrityksiä ja saattoi vaatia vianetsintää toimiakseen.
  • ❌Ei toimi: VPN ei toiminut kirjaston kanssa, vianetsinnästä ja uudelleenyrityksistä huolimatta.

Tulokset suosituimmille sisältökirjastoille:

VPN USA Britannia Kanada Australia Japani Ranska Saksa
🥇ExpressVPN ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii
🥈CyberGhost ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii 🔶Joitakin vaikeuksia ✅Toimii ✅Toimii 🔶Joitakin vaikeuksia
🥉NordVPN ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii
PIA ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ❌Ei toimi ❌Ei toimi
Surfshark ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii

Tulokset harvinaisemmille sisältökirjastoille:

VPN Brasilia Intia Etelä-Korea Italia Espanja Alankomaat Thaimaa Argentiina
🥇ExpressVPN ✅Toimii ✅Toimii ❌Ei toimi ✅Toimii 🔶Joitakin vaikeuksia ✅Toimii ❌Ei toimi 🔶Joitakin vaikeuksia
🥈CyberGhost ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ❌Ei toimi ❌Ei toimi
🥉NordVPN ✅Toimii ❌Ei toimi ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ❌Ei toimi ✅Toimii
PIA ✅Toimii ✅Toimii ❌Ei toimi ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ❌Ei toimi ❌Ei toimi
Surfshark ✅Toimii ❌Ei toimi ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ✅Toimii ❌Ei toimi ❌Ei toimi

Vinkkejä parhaan Netflix VPN:n valintaan

Valitessasi VPN:ää Netflixin käyttöön, muista tarkistaa nämä keskeiset kriteerit. Tässä on yhteenveto siitä, mitä itse arvioin tehdessäni tätä top-listaa Netflixin suoratoistoon soveltuvista VPN-palveluista:

  • Laaja palvelinverkosto. Jos haluat katsoa paikallista Netflix-kirjastoasi VPN:n avulla, tarvitset VPN:n, jolla on palvelimia maassasi, mieluiten lähellä nykyistä sijaintiasi. Valitsin VPN:t, joilla on laajat palvelinverkostot, jotta todennäköisyys palvelimien löytymiselle maastasi kasvaa.
  • Nopeat yhteydet. VPN:n tulisi tarjota johdonmukaisesti nopeita yhteyksiä kaikilla sen palvelimilla. Ihanteellisesti nopeuden laskun ei tulisi olla yli 35 %. Näin pystyt katsomaan Netflixiä HD-laadulla ilman puskurointia, mikäli sinulla on kohtuullinen perusyhteys.
  • Laitteiden yhteensopivuus. Etsiessäsi VPN:ää, varmista, että se toimii niillä laitteilla, joita käytät Netflixin katseluun, mukaan lukien Windows, macOS, iOS, Android, Firestick ja muut. Huippuluokan VPN:t tarjoavat myös tuen reitittimille ja Smart DNS -toiminnallisuuden, mahdollistaen Netflixin katselun laitteilla, jotka eivät tyypillisesti ole yhteensopivia VPN-sovellusten kanssa, kuten älytelevisiot ja pelikonsolit.
  • Vastinetta rahoillesi. Valitse VPN:n, joka on todella hintansa arvoinen. Pidemmän tilausjakson valitseminen on hyvä idea, sillä nämä paketit ovat aina kokonaisuudessaan edullisimpia. Lisäksi ehdotan, että valitset sellaisen VPN:n, joka tukee suurta määrää samanaikaisia laiteyhteyksiä yhden tilauksen alla. Näin sinun ei tarvitse katkaista yhtä yhteyttä voidaksesi katsoa Netflixiä turvallisesti toisella.
  • Vahva asiakastuki. Vaikka käyttäisit laadukasta VPN:ää, saatat ajoittain kohdata ongelmia tietyillä palvelimilla tai tietyissä ominaisuuksissa. Siksi on tärkeää, että tukea on varmasti saatavilla, olipa se sitten sähköpostitse, chatissa tai yhteydenottolomakkeen kautta.
  • Ilmainen kokeilu tai tyytyväisyystakuu. On tärkeää testata VPN ennen tilaukseen sitoutumista, jotta tiedät, mihin olet ryhtymässä. Olen varmistanut, että kaikki listani VPN:t tarjoavat ilmaiskokeilun tai tyytyväisyystakuun.

Pikaohje: Näin katsot Netflixiä VPN:n avulla kolmen vaiheen kautta 

  1. Hanki VPN. Suosittelen ExpressVPN:ää, koska sillä on luotettava palvelinverkosto ja nopeat yhteydet, joten voit katsoa Netflixiä UHD-laadulla ongelmitta.
  2. Yhdistä lähimpään palvelimeen. Valitse palvelin maassasi, jotta voit katsoa paikallista Netflix-kirjastoasi. Sijainnin valitseminen läheltäsi varmistaa mahdollisimman nopean yhteyden.
  3. Aloita katsominen. Kirjaudu Netflixiin ja aloita lempielokuviesi ja -sarjojesi katselu.

VPN ei toimi Netflixin kanssa? Kokeile näitä nopeita vinkkejä

Kaikki VPN:t eivät ole yhteensopivia Netflixin kanssa. Ne voivat tarjota epäluotettavia tai pätkiviä yhteyksiä tai ne eivät välttämättä toimi palvelun kanssa lainkaan. Jos VPN-palvelusi ei yhtäkkiä tarjoakaan luotettavaa yhteyttä paikalliseen Netflixiisi, on olemassa joukko helppoja korjauskeinoja, joita voit kokeilla saadaksesi yhteyden jälleen toimimaan:

  1. Vaihda palvelinta. Palvelin, jolla olet, ei ehkä toimi luotettavasti paikallisen Netflix-kirjastosi kanssa, joten kokeile vaihtaa toiseen palvelimeen maassasi.
  2. Käytä eri VPN-protokollaa. Useimmat VPN:t antavat sinun vaihtaa näiden tunnelointimenetelmien välillä. Lightway, WireGuard ja OpenVPN ovat kaikki luotettavia vaihtoehtoja Netflixin käyttöön.
  3. Käytä selaintasi. Joskus VPN:t joutuvat hankaluuksiin Netflix-sovelluksen kanssa, joten selaimeen ja Netflixin verkkosivuun vaihtaminen voi korjata ongelman. Kokeile myös eri selaimia. Jos Chrome ei toimi, kokeile Microsoft Edgeä, Firefoxia tai mitä tahansa muuta yleisesti käyttämääsi selainta.
  4. Tyhjennä selaimen välimuisti ja evästeet. Löydät tämän vaihtoehdon selaimen turvallisuus- tai yksityisyysasetuksista.
  5. Poista käytöstä IPv6. Tämä on hieman monimutkaisempi kuin jotkut muut menetelmät, mutta se on toiminut minulle ennen. Löydät yleensä vaihtoehdon tämän poistamiseen laitteesi verkkoasetuksista.
  6. Ota yhteyttä asiakastukeen. Kun kaikki muu epäonnistuu, on hyvä idea ottaa yhteyttä tukeen. Siksi parhaat VPN:t sisältävätkin 24/7 chat-asiakaspalvelun. Yleensä asiakaspalvelija pystyy tarjoamaan sinulle luettelon palvelimista, jotka tiedetään toimivan Netflixin kanssa juuri sillä hetkellä.
  7. Kokeile käyttää obfuskointia. Saatat kohdata verkkosi laajuisen VPN-eston. Jos käytät julkista WiFi-verkkoa tai koulun tai työpaikan verkkoa, käynnistä obfuskointiasetus piilottaaksesi VPN-yhteyden käyttösi. ExpressVPN obfuskoi liikenteesi automaattisesti, kun käytät protokollana Automaattista tai Lightwayta.

Varoitus! Nämä VPN:t eivät toimi Netflixin kanssa

Tekemäni testit paljastivat useita VPN-palveluita, jotka väittävät toimivansa Netflixin kanssa, mutta todellisuudessa eivät toimikaan. Suosittelen vahvasti valitsemaan jonkin yllä olevan listan VPN-palveluista, mutta näitä kannattaa välttää:

  • CactusVPN: Väittää SmartDNS:n toimivan Netflixin kanssa, mutta omat testini osoittivat toisin.
  • Celo VPN: En saanut suoratoistettua paikallista Netflix-tiliäni testieni aikana.
  • PureVPN: Tämä palvelu väittää toimivansa Netflixin kanssa, mutta en saanut sitä yhdistämään lainkaan testieni aikana.
  • Hola VPN: Ei toimi Netflixissä, ja lisäksi Hola VPN on myös jäänyt kiinni käyttäjiensä kaistanleveyden varastamisesta.
  • StrongVPN: Toimii vain Macilla, joten se ei ole hyvä vaihtoehto, jos haluat suoratoistaa Netflixiä muilla laitteilla.
  • Unotelly: Testieni aikana en kyennyt katsomaan paikallista Netflix-tiliäni tällä VPN:llä.
  • HideIPVPN: HideIPVPN mainitsee, ettei voi taata toimivuutta Netflixin kanssa. Testeissäni en kyennyt suoratoistamaan paikallisella Netflix-tililläni.

Myöskään nämä VPN:t eivät toimineet Netflixin kanssa:

UFO VPN Unlocator Getflix Trust.Zone
OperaVPN PandaVPN IVPN Overplay
Windscribe SecureVPN Blockless VPN.ac
Private Tunnel Avast Secureline VPN F-Secure Freedome Hoxx VPN
Anonymous VPN Hide My IP Ivacy OneVPN
PersonalVPN ProXPN Ra4w VPN AVG VPN

Usein kysyttyä Netflixin suoratoistosta VPN-yhteydellä

Milla laitteilla voin katsoa Netflixiä VPN:n kautta?

Voit katsella alueesi Netflix-kirjastoa VPN:n kautta millä tahansa laitteella, jossa on jokin yleinen käyttöjärjestelmä, kuten Windows, macOS, Linux, Android ja iOS. Johtavat VPN:t tarjoavat yleensä sovelluksia myös Android TV:lle ja Amazon Fire -laitteille. Lisäksi ne tarjoavat usein selainlaajennuksia, jotka ovat yhteensopivia Chromen ja Firefoxin kanssa.

Tietyt VPN:t tarjoavat myös Smart DNS -ominaisuuden, joten voit katsoa Netflixiä HD-laadulla laitteilla, jotka eivät perinteisesti ole yhteensopivia VPN:n kanssa. Näitä ovat Apple TV, älytelevisiot, Xbox ja PlayStation. Voit myös asentaa VPN:n reitittimeesi jakamaan VPN-yhteytesi muiden laitteiden kanssa, jotka eivät normaalisti tue VPN:ää.

Jos haluamasi laite tukee näytön peilausta, käytä VPN:ää jollakin tuetulla laitteella ja peilaa suoratoisto sitten haluamallesi laitteelle. Tällä tavoin voit katsoa Netflixiä millä tahansa laitteella, jossa on näytön peilausmahdollisuudet.

Onko Netflixin katsominen VPN:n kautta laillista? Voiko Netflix estää minut?

Tämä riippuu siitä, mitä sisältöä yrität katsoa ja missä maassa. Useimmissa maissa on laillista katsoa alueellista Netflixiäsi VPN:n avulla. Toisaalta, VPN:n käyttäminen katsoaksesi sisältöä, joka ei ole lisensoitu alueellesi, saattaa olla vastoin Netflixin käyttöehtoja ja sitä voitaisiin pitää myös tekijänoikeusrikkomuksena. Jos Netflix siis havaitsee sinun yrittävän tätä, se saattaa estää sinut.

Jotkin maat kieltävät tai sääntelevät VPN:n käyttöä raskaan internet-sensuurin vuoksi (mm. Iran, Kiina ja Venäjä). VPN:n käyttö voi olla näissä maissa laitonta. Suosittelen siis, että tarkistat lait ja määräykset näissä maissa ennen VPN:n käyttöä.

Huomaa: Säännöt ja lait voivat muuttua, joten varmista tarkistaa ne siellä missä olet ennen VPN:n käyttöä. Tiimimme ei hyväksy VPN:n käyttämistä mihinkään laittomiin tarkoituksiin.

Voinko katsoa Netflixiä ulkomailla?

Kyllä, Netflix on saatavilla monissa maissa ympäri maailmaa. Niin kauan kuin olet lisensoidulla alueella, tarvitset vain Netflix-tilin katsellaksesi kyseisen alueen lokalisoitua sisältökirjastoa. VPN mahdollistaa sinun suoratoistaa alueellista kirjastoasi HD-laadulla samalla, kun pidät tietosi turvassa.

Vaikka VPN teknisesti voi myös muuttaa IP-osoitteesi, teoriassa antaen sinun suoratoistaa mitä tahansa Netflix-kirjastoa missä tahansa, mutta tämän tekeminen on vastoin Netflixin käyttöehtoja. Lisäksi sitä voitaisiin pitää tekijänoikeusrikkomuksena. vpnMentor ei hyväksy VPN:n käyttämistä lain tai määräysten rikkomiseen, joten käytä sitä aina vastuullisesti.

Miksi Netflix estää VPN-yhteyksien käytön?

Netflix yrittää estää VPN-yhteyksien käytön noudattaakseen omia lisenssisopimuksiaan. Nämä sopimukset rajoittavat tiettyjen elokuvien ja TV-sarjojen näkyvyyden vain tiettyihin maihin. Vaikka käyttäisit VPN:ää suoratoistaaksesi sääntöjen mukaan vain paikallista sisältökirjastoasi, Netflix saattaa silti estää sinut, jos se havaitsee VPN:n käytön. Netflixin VPN-estot ovat hyvin tehokkaita, minkä vuoksi vain harvat VPN:t toimivat yhä Netflixissä.

Voinko käyttää ilmaista VPN:ää Netflixin katsomiseen?

Kyllä voit, mutta en suosittele sitä. On parempi käyttää edullista premium-VPN:ää, joka sisältää tyytyväisyystakuun, jolloin voit kokeilla sitä riskittömästi. Maksullinen VPN tarjoaa sinulle aina parhaat nopeudet, rajoittamattoman tiedonsiirron ja laajan palvelinverkoston. Näitä et saa ilmaispalveluilta. Ilmaisten VPN-palveluiden rajoitusten voiksi pystyt katsomaan joka kuukausi heikkolaatuista videota vain tunnin tai parin ajan.

Mikä pahinta, ilmaiset VPN:t voivat kerätä ja myydä tietojasi rahaa vastaan. Tämä voi vaarantaa yksityisyytesi. Maksulliset VPN:t noudattavat aina tarkkoja tietosuojakäytäntöjä.

Millä maalla on suurin Netflix-sisältökirjasto?

Netflix USA:ta pidetään yleisesti ottaen suurimpana Netflix-kirjastona. Tämä kuitenkin vaihtelee, koska se riippuu tekijänoikeussopimuksista kussakin maassa.

Suurin sisältövalikoima löytyy yleensä Amerikan, Britannian, Kanadan tai Japanin Netflix-versiosta. Globaali testaajatiimimme on vahvistanut, että jokainen parhaista VPN-palveluistamme toimii Netflixin kanssa näissä maissa.

Hanki paras VPN Netflixin katseluun jo tänään

Netflixin kanssa toimivan VPN-palvelun löytäminen voi olla vaikeaa. Jotkut VPN:t eivät yksinkertaisesti tarjoa riittävän nopeita yhteyksiä suoratoistoon, ja joillakin taas on liian pieni palvelinverkosto, mikä saattaa tarkoittaa sitä, että niillä ei ole nopeaa palvelinta maassasi.

Kaikki VPN-suositukseni perustuvat laajoihin testeihin, jotta ne ovat varmasti nopeita ja luotettavia Netflixin katseluun. Pystyin katsomaan suosikkisarjojani paikallisessa sisältökirjastossani kohtaamatta ärsyttäviä virheitä tai katkoksia. Lisäksi jokainen VPN toimii heti ensi yrittämällä käytännössä kaikilla suosituimmilla laitteilla, ja pienellä asetusten säädöllä pystyin jopa katsomaan alueeni Netflix-sisältöä mukavasti television näytöltä.

ExpressVPN on oma suosikkini, koska testeissäni se oli johdonmukaisesti nopein VPN. Kollegani ja minä emme kokeneet minkäänlaista puskurointia. Monivuotisen testaamisen aikana se on myös osoittautunut luotettavimmaksi Netflixin kanssa. Voit testata ExpressVPN:n täysin riskittömästi, sillä siihen sisältyy 30 päivän tyytyväisyystakuu.

Yhteenvetona, parhaat VPN:t Netflixiin vuonna 2024 ovat...

Sijoitus
Palveluntarjoaja
Pisteemme
Alennus
Tutustu
1
medal
9.9 /10
9.9 Pisteemme
Säästä 49%!
2
9.7 /10
9.7 Pisteemme
Säästä 84%!
3
9.5 /10
9.5 Pisteemme
Säästä 67%!
4
9.4 /10
9.4 Pisteemme
Säästä 82%!
5
9.3 /10
9.3 Pisteemme
Säästä 82%!
Yksityisyytesi on vaarassa!

Paljastat henkilötietoja sivustoille, joilla vierailet!

IP-osoitteesi:

Sijaintisi:

Internet-palveluntarjoajasi:

Yllä olevien tietojen avulla sinua voidaan jäljittää, sinulle voidaan kohdentaa mainoksia, ja tekemisiäsi netissä voidaan monitoroida.

VPN:t voivat piilottaa nämä tiedot sivustoilta, jotta pysyt aina suojattuna. Suosittelemme ExpressVPN:ää — #1 VPN yli 350:stä testaamastamme palvelusta. Palvelu tarjoaa armeijaluokan salausta ja yksityisyystoimintoja, jotka takaavat digitaalisen turvallisuutesi, ja mikä vielä parempaa - siitä voi saada nyt 49% alennusta.

Vieraile ExpressVPN-sivustolla

Arvostelemme palveluntarjoajat laajojen testien ja tutkimusten pohjalta, mutta otamme huomioon myös käyttäjäpalautteen sekä eri yhtiöiltä saamamme kumppanuuspalkkiot. Jotkin palveluntarjoajat ovat meidän emoyhtiömme omistuksessa.
Lue lisää
vpnMentor on vuonna 2014 perustettu puolueeton sivusto, joka julkaisee VPN-palveluiden arvosteluja sekä verkon yksityisyyteen liittyviä artikkeleita. Tänä päivänä sadoista tietoturvatutkijoista ja toimittajista koostuva yhteisömme edelleen auttaa lukijoitamme puolustamaan omaa yksityisyyttään. Toimimme yhteistyössä Kape Technologies PLC:n kanssa, joka omistaa myös seuraavat tuotteet, joita voi esiintyä myös julkaisemissamme arvosteluissa: ExpressVPN, CyberGhost ja Private Internet Access. vpnMentorin julkaisemat arvostelut perustuvat aina parhaan tiedon mukaiseen informaatioon sekä tarkkoihin arvostelustandardeihimme, jotka priorisoivat arvostelijan omaa, rehellistä ja ammattimaista näkemystä, ottaen huomioon kyseisen tuotteen laadun, ominaisuudet sekä kaupallisen arvon käyttäjälleen. Julkaisemamme arvostelut ja top-listat voivat ottaa huomioon myös edellä mainitun yhteisen omistajuuden sekä linkkien klikkauksista saamamme kumppanuuspalkkiot. Emme julkaise arvosteluja kaikista olemassa olevista VPN-palveluista, ja arvostelujen faktasisältö perustuu aina julkaisuhetken parhaan tiedon mukaiseen informaatioon.

Tietoa kirjoittajasta

Akash Deep työskentelee toimittajana vpnMentorilla, tarjoten lukijoilleen puolueetonta ja asiantuntevaa neuvontaa tietoturvasta ja yksityisyydestä. Hän on erikoistunut viimeisimpien kyberturvallisuuden trendien analysointiin ja hän tarjoaa ajankohtaista tietoa auttaakseen lukijoita tekemään faktapohjaisia päätöksiä.

Piditkö tästä artikkelista? Arvostele se!
Todella huono Melko huono Ihan ok Melko hyvä! Tosi hyvä!
maksimipisteistä 10 - Äänestäjinä käyttäjää
Kiitos palautteestasi.