Arvostelemme palveluntarjoajat laajojen testien ja tutkimusten pohjalta, mutta otamme huomioon myös käyttäjäpalautteen sekä eri yhtiöiltä saamamme kumppanuuspalkkiot. Jotkin palveluntarjoajat ovat meidän emoyhtiömme omistuksessa.
Lue lisää
vpnMentor on vuonna 2014 perustettu puolueeton sivusto, joka julkaisee VPN-palveluiden arvosteluja sekä verkon yksityisyyteen liittyviä artikkeleita. Tänä päivänä sadoista tietoturvatutkijoista ja toimittajista koostuva yhteisömme edelleen auttaa lukijoitamme puolustamaan omaa yksityisyyttään. Toimimme yhteistyössä Kape Technologies PLC:n kanssa, joka omistaa myös seuraavat tuotteet, joita voi esiintyä myös julkaisemissamme arvosteluissa: ExpressVPN, CyberGhost ja Private Internet Access. vpnMentorin julkaisemat arvostelut perustuvat aina parhaan tiedon mukaiseen informaatioon sekä tarkkoihin arvostelustandardeihimme, jotka priorisoivat arvostelijan omaa, rehellistä ja ammattimaista näkemystä, ottaen huomioon kyseisen tuotteen laadun, ominaisuudet sekä kaupallisen arvon käyttäjälleen. Julkaisemamme arvostelut ja top-listat voivat ottaa huomioon myös edellä mainitun yhteisen omistajuuden sekä linkkien klikkauksista saamamme kumppanuuspalkkiot. Emme julkaise arvosteluja kaikista olemassa olevista VPN-palveluista, ja arvostelujen faktasisältö perustuu aina julkaisuhetken parhaan tiedon mukaiseen informaatioon.
Mainosilmoitus

vpnMentor on vuonna 2014 perustettu puolueeton sivusto, joka julkaisee VPN-palveluiden arvosteluja sekä verkon yksityisyyteen liittyviä artikkeleita. Tänä päivänä sadoista tietoturvatutkijoista ja toimittajista koostuva yhteisömme edelleen auttaa lukijoitamme puolustamaan omaa yksityisyyttään. Toimimme yhteistyössä Kape Technologies PLC:n kanssa, joka omistaa myös seuraavat tuotteet, joita voi esiintyä myös julkaisemissamme arvosteluissa: ExpressVPN, CyberGhost ja Private Internet Access. vpnMentorin julkaisemat arvostelut perustuvat aina parhaan tiedon mukaiseen informaatioon sekä tarkkoihin arvostelustandardeihimme, jotka priorisoivat arvostelijan omaa, rehellistä ja ammattimaista näkemystä, ottaen huomioon kyseisen tuotteen laadun, ominaisuudet sekä kaupallisen arvon käyttäjälleen. Julkaisemamme arvostelut ja top-listat voivat ottaa huomioon myös edellä mainitun yhteisen omistajuuden sekä linkkien klikkauksista saamamme kumppanuuspalkkiot. Emme julkaise arvosteluja kaikista olemassa olevista VPN-palveluista, ja arvostelujen faktasisältö perustuu aina julkaisuhetken parhaan tiedon mukaiseen informaatioon.

Näin vaihdat Netflix-maan missä tahansa vuonna 2024

Elly Hancock Uusittu 15. helmi 2024 Faktat tarkistanut Kristina Joshevska Kyberturvallisuustutkija

Matkoilla ollessani huomaan aina harmikseni, että tietyt Netflix-sarjat häviävät näkyvistä. Netflixin sisältö vaihtelee maakohtaisesti, koska elokuvien ja TV-sarjojen lisenssisopimukset tehdään jokaiselle maalle erikseen – jos matkustelet Suomen ulkopuolella, sinun pitää vaihtaa Netflix-maasi päästäksesi nauttimaan tutuista sarjoista.

Helpoin tapa Netflix-maan vaihtoon on käyttää laadukasta VPN-yhteyttä. Kyseessä on yksinkertainen sovellus, joka vaihtaa virtuaalisen sijaintisi, jolloin pääset käyttämään haluamasi maan Netflix-versiota (omasta sijainnistasi riippumatta). 

Työryhmäni testasi yli 100 VPN-palvelua, ja niiden joukosta ExpressVPN osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi Netflix maan vaihtamiseen. Sen laaja palvelinverkko ja nopea yhteys ovat ihanteellisia Netflixin katsomiseen. Tilaukseen sisältyy 30 päivän tyytyväisyystakuu, joten voit kokeilla ExpressVPN:ää ilman riskiä. Mikäli palvelu ei vakuuta, voit lunastaa rahasi takaisin.

Kokeile ExpressVPN:ää ilman riskiä 

Pikaohje: Näin vaihdat Netflix-maan 3 helpon vaiheen kautta

  1. Lataa VPN. Suosittelen ExpressVPN:ää, jonka maailmanlaajuinen palvelinverkko avaa näkyviin yli 20 Netflix-kirjastoa.
  2. Muodosta yhteys haluamaasi maahan. Jos esimerkiksi haluat käyttää suomalaista Netflix-käyttäjääsi, muodosta yhteys Suomessa sijaitsevalle VPN-palvelimelle – tämä hoituu 1 klikkauksella.
  3. Aloita Netflixin katselu! Kirjaudu sisään Netflix-tilillesi ja nauti lempisarjoistasi![/inlineHowToS

Miksi tarvitset VPN-yhteyden Netflix-maan vaihtoa varten

Netflixin sisältö vaihtelee maakohtaisesti. Elokuvien ja TV-sarjojen lisenssisopimukset tehdään jokaiseen maahan erikseen, minkä vuoksi niitä ei ole kaikkialla saatavilla. Netflix ylläpitää maarajoituksia tarkistamalla käyttäjän IP-osoitteen, mikä on sidottu maantieteelliseen sijaintiin. Sijainnin perusteella Netflix päättelee, mitä sisältöä kyseinen käyttäjä voi nähdä.

Toisin sanoen, jos IP-osoitteesi viittaa sellaiseen maahan, jossa haluamasi TV-sarja ei ole saatavilla, Netflix ei näytä sitä sinulle. Tästä on erityisen paljon harmia silloin, kun matkustat ulkomaille ja haluat katsoa jotain Suomessa näytettävää sarjaa.

VPN piilottaa todellisen sijaintisi vaihtamalla IP-osoitteesi sellaiseen, joka tulee haluamastasi maasta. Käytännössä tämä tapahtuu ohjaamalla tiedonsiirto yksityisen VPN-palvelimen kautta. Saat käyttöösi VPN-palvelimen IP-osoitteen, jolloin Netflix näkee sinun käyttävän palvelua jostakin tietystä, haluamastasi maasta. Esimerkiksi yhdysvaltalaista palvelinta käyttämällä pääset Netflixin USA-versioon, vaikka olisitkin itse muualla.

Parhaat VPN:t Netflix-maan vaihtoon vuonna 2024

1. ExpressVPN – Laaja palvelinverkko, jolla voit aina vaihtaa Netflix-maatasi

  • 3 000 palvelinta 105 maassa, myös Suomessa
  • Salamannopeat yhteydet
  • 8 samanaikaista laiteyhteyttä
  • Avaa rajoitukset palveluista: Netflix (US, UK ja muita sisältökirjastoja), Disney+, HBO Max, Hulu, BBC iPlayer, Vudu ja muita
  • Yhteensopivat alustat: Windows, macOS, iOS, Android, Linux, reitittimet, Apple TV ja muita
  • Suomenkieliset sovellukset tietokoneelle ja mobiiliin
  • Chat-asiakaspalvelu toimii automaattisella käännöksellä myös suomeksi

3 000 palvelimesta muodostuvan, kaikkiaan 105 eri maahan ulottuvan VPN-verkon ansiosta voit helposti vaihtaa Netflix-maatasi. Kun kokeilin yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä palvelimia, pääsin heti kyseisten maiden Netflix-kirjastoihin ja katsoin maarajoitettuja TV-sarjoja New Girl ja IT Crowd, vaikka olin itse aivan muualla. Kun VPN-yhteys oli muodostettu, minun tarvitsi vain avata Netflix normaaliin tapaan. ExpressVPN:n kaltaisella koko maailman kattavalla VPN-palvelulla voit helposti nauttia minkä tahansa maan Netflix-kirjastosta, sijainnistasi riippumatta.

ExpressVPN:n ultranopea yhteys takaa sulavan Netflix-suoratoiston ilman katkoja. Testeissäni käytin useita palvelimia Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ja mittasin näiden maiden keskimääräiseksi latausnopeudeksi 48,7 Mbps ja 47,6 Mbps. Pystyin suoratoistamaan Ultra HD -laadulla, eikä Peaky Blinders tai Seinfeld aiheuttanut minkäänlaista pätkimistä. ExpressVPN:n sovellukseen voi kätevästi lisätä Netflixin kirjanmerkiksi, jolloin suoratoisto aukeaa nopeasti parissa sekunnissa.

Kuvakaappaus ExpressVPN:llä avatusta Netflix-soittimestaExpressVPN avasi helposti Netflix USA:n rajoitukset ja antoi minun katsoa ilman häiriötekijöitä

ExpressVPN:n MediaStreamer-toiminnolla voit vaihtaa Netflix-maasi myös niillä laitteilla, joille ei voi asentaa VPN-sovellusta. Tällaisia ovat esimerkiksi pelikonsolit ja suoratoistolaitteet. Asensin MediaStreamerin PlayStation-konsolille vain 3 minuutissa – minun tarvitsi vain kopioida ExpressVPN:ltä saamani koodi pelikonsolin verkkoasetuksiin. Tällä tavoin pystyin vaihtamaan Netflix-maakseni Yhdysvallat ja pääsin katsomaan parhaita jenkkisarjoja.

ExpressVPN:n heikkous on se, että tilauspaketit ovat hieman kalliimpia kilpailijoihin verrattuna. Halvin tilaus maksaa €6,29/kuukausi. Toisaalta, ExpressVPN julkaisee usein alennuskampanjoita – kun itse liityin tilaajaksi, sain 49% alennuksen.

Tilaukseen sisältyy myös 30 päivän tyytyväisyystakuu, riippumatta valitsemastasi paketista. Halusin varmistaa takuun oikeellisuuden, joten pyysin tilaukseni peruutusta 24/7 chat-asiakaspalvelusta, kun olin jo ehtinyt käyttämään palvelua lähes 30 päivän verran. Koko prosessi sujui hienosti – minun tarvitsi vain kertoa syy tilauksen perumiselle, ja sain rahani takaisin 2 päivän kuluttua.

ExpressVPN-tarjous maaliskuu 2024: Lunasta ExpressVPN-tilaus jopa 49% alennuksella! Tarjous on voimassa rajoitetun ajan – älä missaa sitä!

2. CyberGhost – Netflix-optimoidut palvelimet nopeaan maan vaihtoon 

  • 11 690 palvelinta 100 maassa, optimoidut Netflix-palvelimet Yhdysvalloissa, Britanniassa, Suomessa ja muualla
  • Smart DNS -toiminto
  • 7 samanaikaista laiteyhteyttä
  • Avaa rajoitukset palveluista: Netflix (US, UK, FI ja muut kirjastot), Amazon Prime (US, UK, FI ja muut kirjastot), Disney+, HBO Max US ja FI, Hulu, BBC iPlayer, Vudu, Ruutu+ ja muita
  • Yhteensopivat alustat: Windows, macOS, iOS, Android, Linux, reitittimet, Apple TV ja muita

CyberGhost tarjoaa erikseen optimoidut Netflix-suoratoistopalvelimet useassa maassa. Sinun tarvitsee vain etsiä haluamasi Netflix-palvelin CyberGhost-sovelluksen "For Streaming” -välilehdeltä. Testasin yhdysvaltalaisia ja ranskalaisia Netflix-palvelimia, jotka tarjosivat pääsyn molempiin kirjastoihin (sekä maarajoitettuun sisältöön kuten Radium Girls ja Vampires). Pääset Netflixiin myös tavallisilla VPN-palvelimilla, mutta testeissäni optimoidut palvelimet olivat nopeampia ja toimivat vakaammin.

Graphic showing Netflix France with CyberGhostPystyin suoratoistamaan Ultra HD -videota kaikilla kokeilemillani Netflix-palvelimilla

CyberGhostin supernopean yhteyden ansiosta pystyt suoratoistamaan Netflixiä ympäri maailman, täysin ilman keskeytyksiä. Nopeustestissäni mittasin keskimääräiseksi latausnopeudeksi Yhdysvalloissa 46,5 Mbps ja Ranskassa 45,7 Mbps. Olen yli 10 000 kilometrin päässä kummastakin maasta, joten näin nopea yhteys oli todella yllättävää huomata.

CyberGhost toimii kaikilla laitteilla, ja sen sovelluksia on todella helppo käyttää. Asensin sovelluksen MacBook Pro:lle vain 20 sekunnissa, klikkaamalla 2 nappia palvelun verkkosivuilla. Sovelluksessa etsin Netflix-palvelimen, ja pari sekuntia myöhemmin yhteys olikin jo muodostettu. Olitpa sitten kokenut VPN-käyttäjä tai aloittelija, niin CyberGhostin selkeällä sovelluksella voit helposti vaihtaa Netflix-maasi.

CyberGhostin heikkous on se, että kuukausitilaus on melko kallis, ja sen tyytyväisyystakuu lyhyempi (14 päivää normaalin 45 päivän sijaan). Voit kuitenkin tilata vuositilauksen vain hintaan €2,03/kuukausi.

Testasin pidennettyä 45 päivän tyytyväisyystakuuta, ja CyberGhost piti sanansa. Pyysin asiakaspalvelua perumaan tilaukseni 45 päivän jälkeen. Minulta ei kysytty mitään ylimääräistä – otin vain yhteyttä 24/7 chat-asiakaspalvelussa, ja asiani hoidettiin. Rahat tulivat tililleni 3 päivän kuluttua.

3. Private Internet Access – Uutta sisältöä Netflixiin erillisillä suoratoistopalvelimilla

  • 29 650 palvelinta 91 maassa, mukaan lukien 7 suoratoisto-optimoitua palvelinta Yhdysvalloissa (länsi- ja itärannikko), Italia, Japani, Tanska, Suomi ja Ruotsi
  • Nopea yhteys
  • Rajoittamaton samanaikaista laiteyhteyttä
  • Avaa rajoitukset palveluista: Netflix, Disney+, HBO Max, Hulu, BBC iPlayer, Vudu ja muita
  • Yhteensopivat alustat: Windows, macOS, iOS, Android, Linux, reitittimet, Apple TV ja muita

Private Internet Access (PIA) tarjoaa valtavan, 29 650 palvelimesta muodostuvan ja 91 maahan ulottuvan VPN-verkon, jossa on myös suoratoisto-optimoituja palvelimia 7 eri sijainnissa. Nämä palvelimet on optimoitu kaikkiin suoratoistopalveluihin, ei pelkästään Netflixiin niin kuin CyberGhostilla. Palvelinverkko tarjoaa käyttöösi valtavan määrän vaihtoehtoisia IP-osoitteita, joten voit helposti vaihtaa Netflix maasi ja avata näkyviin uutta sisältöä missä tahansa. Testeissäni pääsin helposti sisään Yhdysvaltojen, Britannian ja Australian Netflix-kirjastoihin. Katsoin 4 jaksoa Kim’s Convenienceä eikä yhteydessä tai suoratoiston laadussa ollut valittamista.

Kuvakaappaus Private Internet Accessilla avatusta Netflix-soittimesta, jossa näkyy TV-sarja Bad Vegan: Fame. Fraud. Fugitives.Private Internet Access antoi minun katsoa Netflix USA:ta ilman häiriötekijöitä

Nopeus riittää helposti Netflixin suoratoistoon ilman viivettä. Nopeustestini kolmella PIA:n jenkkipalvelimella tarjosivat latausnopeudeksi aina yli 44,4 Mbps, Britanniassa puolestaan 43,8 Mbps. HD-suoratoisto vaatii vain 5 Mbps, joten yhteys on selvästi riittävän nopea.

PIA:n sovellus ei ole selkein mahdollinen, koska kaikenlaista valinnanvaraa on niin paljon. Toisaalta tämä mahdollistaa suoratoiston nopeuttamisen. Pystyin esimerkiksi järjestämään saatavilla olevat palvelimet viiveen mukaan, jolloin sain helposti käyttööni nopeimman mahdollisen palvelimen. Sovelluksessa on valmiiksi sopivat asetukset, joten halutessasi voit vain klikata yhteyden auki ja siirtyä suoraan Netflixiin.

Tilauspaketit ovat edullisia, alkaen €1,85/kuukausi vuositilauksen osalta. Saatavilla on myös kuukausitilaus, jossa on samat ominaisuudet. Vuositilaukseen kuitenkin sisältyy suurin rahallinen säästö, jos suunnittelet VPN-yhteyden käyttöä pidemmäksi aikaa.

Voit jopa kokeilla Netflixiä PIA:lla ilmaiseksi, koska palveluun sisältyy 30 päivän tyytyväisyystakuu. Päätin selvittää tyytyväisyystakuun luotettavuuden pyytämällä tilaukseni peruutusta 24/7 chat-asiakaspalvelusta. Minulta kysyttiin pari palautekysymystä, jonka jälkeen rahat palautettiin tililleni 4 päivän kuluttua.

4. NordVPN – NordLynx helppoon Netflix-suoratoistoon UHD-laadulla

  • 6 305 palvelinta 111 maassa uuden IP-osoitteen hankkimiseen
  • Huippuluokan turvaominaisuudet ja puolueettoman yhtiön tarkistama tietosuojakäytäntö
  • 6 samanaikaista laiteyhteyttä
  • Toimii palveluissa: Netflix, Disney+, BBC iPlayer, Hulu ja muita
  • Yhteensopivat alustat: Windows, macOS, Android, iOS, Linux, selaimet, reitittimet ja muita

NordVPN on erinomainen VPN, halusitpa sitten käyttää suoratoistopalveluita tai muuten vain suojata yksityisyytesi. Erityisen kätevää NordVPN:ssä on toimintojen mukaan luokitellut erikoispalvelimet, joiden ansiosta VPN:ää on helppo käyttää. Lisäksi NordVPN tarjoaa oman NordLynx-yhteysprotokollansa, joka tarjoaa huippunopean yhteyden suoratoistoon ja torrent-latauksiin vaarantamatta käyttäjän turvallisuutta.

Suoratoistopalvelimia ei ole tarjolla, mutta voit suojata torrent-lataukset P2P-palvelimilla tai parantaa tietoturvaa Double VPN -palvelimilla. Palvelinlista on maan mukaan järjestetty, ja laajojen NordVPN-testieni aikana huomasin, että tavalliset paikalliset VPN-palvelimet toimivat erinomaisesti suoratoistokäytössä. Videot latautuivat nopeasti, enkä havainnut puskurointia katselun aikana.

NordVPN on hyvä valinta myös verkkorajoitusten ohitukseen. Sen obfuskoidut palvelimet naamioivat VPN-tiedonsiirtosi tavallisen suojaamattoman internet-tietoliikenteen näköiseksi, minkä ansiosta voit ohittaa palomuurit ja VPN-estot. Tästä on hyötyä silloin, kun haluat käyttää estettyjä sivustoja rajoitetuissa verkoissa, esimerkiksi koulussa tai työpaikalla.

Tämä VPN tarjoaa myös muita turvaominaisuuksia. Threat Protection torjuu verkkoseurannan, haittaohjelmat ja saastuneet verkkosivut. Samalla se estää mainokset. YouTuben mainokset näkyivät yhä, mutta Android-peleissä ja verkkoselaimessa mainokset hävisivät kokonaan. Saatavilla on myös Onion-palvelimet, joiden avulla voit yhdistää suoraan Tor-verkkoon, mikä parantaa tietoturvaa. Kun yhteydessä on vielä sisäänrakennettu vuotosuojaus ja kill switch -toiminto, niin yksityisyytesi on varmasti turvattu joka hetkellä.

Suurin miinus tulee siitä, että joskus NordVPN-palvelimelle yhdistämiseen kului todella paljon aikaa. Kerran minun piti sulkea sovellus kokonaan ja yrittää sitten uudelleen. Lopulta pääsin aina palvelimelle, joten ongelma ei ole valtavan suuri, mutta ärsyttäähän se silti.

NordVPN tarjoaa edulliset tilauspaketit alkaen €3,09/kuukausi. Lisämaksua vastaan voit tilata myös kiinteän IP-osoitteen, minkä avulla vältät ruuhkautuneista palvelimista johtuvat ongelmat (mm. hitaus ja yhteyskatkot).

Lisäksi tilaus sisältää 30 päivän tyytyväisyystakuun, joten voit kokeilla NordVPN:ää ilman rahallista riskiä. Pyysin itse rahojani takaisin käytettyäni palvelua noin kuukauden verran, ja 24/7 chat-asiakaspalvelussa asia hoitui ongelmitta. Rahat tulivat tililleni jo muutaman päivän kuluttua.

5. Surfshark – Tehokkaat palvelimet maarajoitusten ohitukseen

  • 3 200 nopeaa palvelinta 100 maassa sujuvaan ja nopeaan netinkäyttöön
  • Selkeät sovellukset sopivat aloittelijalle ja edistyneelle käyttäjälle
  • Rajaton määrä laiteyhteyksiä
  • Toimii palveluissa: Netflix, Disney+, BBC iPlayer, Hulu ja muita
  • Yhteensopivat alustat: Windows, macOS, Android, iOS, Linux, selaimet, reitittimet ja muita

Surfshark tarjoaa käyttöösi 3 200 palvelinta 100 maassa, ja yhteys pysyy nopeana välimatkasta riippumatta. Testeissäni kotimaiset palvelimet tarjosivat lähes saman nopeuden kuin perusyhteys ilman VPN:ää. Pystyin suoratoistamaan videota, lataamaan torrenteja ja pelaamaan pelejä ilman minkäänlaista viivettä tai häiriötä. Yleensä VPN-yhteyden voi odottaa laskevan nopeutta noin 20%, mutta Surfsharkilla näin ei tapahdu edes ulkomaisilla palvelimilla.

Turvallisuuden osalta VPN tarjoaa huippuluokan 256-bittisen AES-salauksen, eli vahvimman mahdollisen suojan. Lisäksi kaikissa sovelluksissa on kill switch -toiminto, joka varmistaa salauksen pysyvyyden joka hetkellä. Voit aktivoida sen helposti asetuksista. Testasin kill switchiä vaihtamalla palvelinta kesken yhteyden. Internet-tiedonsiirto estettiin palvelimen vaihdon ajaksi, jolloin IP-osoitteeni ei missään vaiheessa paljastunut.

Surfshark soveltuu hienosti myös yhteyden suojaamiseen rajoitetuissa verkoissa. VPN-sovelluksen Camouflage-tila naamioi VPN-tiedonsiirron, tehden siitä tavallisen internet-liikenteen näköistä. Lisäksi sovelluksessa on NoBorders-ominaisuus, joka havaitsee ongelmalliset verkot automaattisesti ja ehdottaa tilanteeseen parhaiten sopivaa VPN-palvelinta.

Sovellus on todella selkeä ja hyvin organisoitu, joten myös aloittelija osaa käyttää sitä helposti. Painamalla Quick Connect -painiketta sovellus etsii automaattisesti nopeimman kotimaisen tai ulkomaisen palvelimen, ja avaa sitten yhteyden puolestasi. Voit myös valita haluamasi palvelimen listalta. Lisäksi palvelimia voi merkitä suosikiksi, jotta ne löytyvät seuraavalla kerralla nopeammin.

Surfsharkissa ei pidä ainoastaan siitä, että yhtiön pääkonttori sijaitsee Alankomaissa, joka kuuluu 9 Eyes -valvontaliittoon. Toisaalta, eli VPN ei seuraa tai tallenna mitään tekemisiäsi netissä. Kaikki palvelimet toimivat RAM-muistin varassa, joten käytetyt tiedot häviävät palvelimen uudelleenkäynnistyessä. Yhtiö ei siis voi jakaa käyttäjätietoja ulkoisille osapuolille edes pakon alaisena, koska tietoja ei ole.

Tilaa Surfshark vain hintaan €2,89/kuukausi. Suosittelen myös Surfshark One -pakettia, joka maksaa vain hieman enemmän. Se sisältää VPN-yhteyden lisäksi myös virustorjunnan, yksityisen hakukoneen ja hälytystoiminnon, joka ilmoittaa henkilötietojesi vuotamisesta verkkoon.

Kaikkiin tilauksiin sisältyy 30 päivän tyytyväisyystakuu. Mikäli palvelu ei vakuuta, voit helposti lunastaa rahasi takaisin. Testasin takuuta itse pyytämällä rahojani takaisin 24/7 chat-asiakaspalvelun kautta. Lyhyen keskustelun päätteeksi pyyntö hyväksyttiin, ja rahat ilmestyivät tililleni jo 4 päivän kuluttua.

6. PrivateVPN – Ohita Netflixin rajoitukset selkeällä sovelluksella

  • Selkeä ja helppokäyttöinen VPN-sovellus
  • 200 palvelinta 63 maassa, palvelimia myös Helsingissä
  • 10 samanaikaista laiteyhteyttä
  • Avaa rajoitukset palveluista: Netflix, Disney+, HBO Max, Hulu, BBC iPlayer, Vudu ja muita
  • Yhteensopivat alustat: Windows, macOS, iOS, Android, Linux, reitittimet ja muita

PrivateVPN on superhelppo ohjelma asentaa ja käyttää Netflix-maan vaihtamiseen. Se soveltuu hyvin myös aloittelijalle. Minulta kesti vain 30 sekuntia asentaa ohjelma MacBook Pro:lle ja käynnistää yhteys. Minun tarvitsi vain etsiä palvelin Yhdysvalloista, käynnistää yhteys nappia painamalla, ja sitten Netflixin USA-versio avautui täysin ongelmitta.

Stealth VPN -toiminnon ansiosta Netflixin maarajoitukset on entistäkin helpompi ohittaa. Toiminto tekee VPN-tiedonsiirrosta tavallisen internet-liikenteen näköistä, jolloin Netflix (tai muu suoratoistopalvelu) ei pysty havaitsemaan VPN-yhteyden käyttöä ja estämään yhteyttä. Testasin 3 palvelinta Yhdysvalloissa ja 2 Britanniassa, ja pääsin niillä molempiin Netflix-kirjastoihin jokaisella yrityksellä.

PrivateVPN tarjoaa myös nopean yhteyden sulavaan Netflixin suoratoistoon. Kokeilemillani palvelimilla mittasin latausnopeudeksi keskimäärin 42,5 Mbps, mikä riittää helposti minkä tahansa Netflix-sarjan HD-suoratoistoon. Nopeus ei aivan yllä ExpressVPN:n tasolle, mutta yhteys kuitenkin riittää häiriöttömään suoratoistoon hyvällä laadulla.

A screenshot showing that PrivateVPN's London server unblocked Netflix UKPrivateVPN avasi näkyviin Netflixin UK- ja US-versiot

Valitettavasti PrivateVPN-tilausta ei voi maksaa Google Paylla, mutta voit kuitenkin maksaa luottokortilla, PayPalilla ja jopa kryptovaluutalla. Halvin paketti maksaa €2,08/kuukausi, mikä tulee pitkässä juoksussa todella edulliseksi.

Voit jopa kokeilla PrivateVPN:ää ilmaiseksi hyödyntämällä 30 päivän tyytyväisyystakuun. Kokeilin tyytyväisyystakuuta pyytämällä tilaukseni peruutusta 24/7 chat-asiakaspalvelussa. Minulta kysyttiin lyhyt palaute palvelun käytöstä, jonka jälkeen pyyntö hyväksyttiin ja rahat palautettiin 4 päivän kuluttua.

7. IPVanish – Vaihda Netflix-maa kaikilla laitteillasi

  • Rajaton määrä laiteyhteyksiä
  • Vakaa yhteys hyvällä nopeudella
  • 2 400 palvelinta 90 maassa, palvelimia myös Helsingissä
  • Avaa rajoitukset palveluista: Netflix US, Disney+, Hulu ja muita
  • Yhteensopivat alustat: Windows, macOS, iOS, Android, Linux, reitittimet ja muita
  • Suomenkielinen chat-asiakaspalvelu konekäännöksellä

IPVanishilla voit katsoa Netflixiä niin monella laitteella kuin haluat. Testasin tätä väitettä avaamalla yhteyden MacBook Pro:lla, älypuhelimella, Android-tabletilla ja Windows-kannettavalla samalle USA-palvelimelle, ja katsoin laitteilla TV-sarjoja Kim’s Convenience ja New Girl. Sarjat latautuivat kaikilla laitteilla sulavasti, eikä suoratoiston laadussa ollut valittamista – video oli yhtä laadukasta kuin pelkästään yhdellä laitteella suoratoistaessa.

Kuvakaappaus IPVanish VPN:llä avatusta Netflix-soittimesta, jossa näkyy Human Resources-sarjaIPVanish tarjosi minulle välittömän pääsyn Netflix USA:han

IPVanishin yhteys osoittautui todella vakaaksi, joten pystyin katsomaan Netflixiä ilman puskurointia. Kun kokeilin sen kolmea USA-palvelinta, latausnopeus oli jatkuvasti yli 41,7 Mbps, mikä riittää helposti HD-suoratoistoon.

IPVanishin haittapuolena on se, että yhteydellä ei pääse luotettavasti kaikkiin Netflix-kirjastoihin. Pääsin sillä kuitenkin aina Netflix US -tililleni, joten IPVanish on hyvä valinta erityisesti Yhdysvaltojen Netflixiin.

Palvelu maksaa halvimmillaan $2,75/kuukausi, joten kyseessä on varsin edullinen VPN. Voit lisätä tilaukseen myös suojatun pilvitallennustilan. Saatavilla on sekä kuukausi- että vuositilaus, mutta suosittelen vuositilausta koska se säästää eniten rahaa.

Lisäksi tilaukseen sisältyy aina 30 päivän tyytyväisyystakuu, jonka ansiosta voit kokeilla IPVanishia täysin ilmaiseksi. Tilauksen peruutukseen ei tarvitse edes ottaa yhteyttä asiakastukeen, vaan voit hoitaa sen nopeasti oman käyttäjätilisi kautta. Minulta tähän kului vain 2 klikkausta, jonka jälkeen odottelin 5 päivää rahojeni palautumista. Koko prosessi sujui täysin ongelmitta.

Kuinka valitsimme parhaat VPN:t Netflixiin

Netflix-maan vaihtoon sopivan VPN-palvelun etsintä saattaa olla vaikeaa, koska suurin osa palveluista ei pääse Netflixiin sisään – vaikka näin väittävätkin. Alla olevien kriteerien avulla varmistin, että valitsemani VPN-palvelut toimivat Netflixissä ongelmitta.

  • Useita Netflix-sijainteja – Kun VPN-verkko kattaa koko maailman, pääset myös Netflixiin kaikkialla maailmassa. Pyrin löytämään kaikki laajalla palvelinverkolla varustetut VPN-yhtiöt, koska mitä enemmän palvelimia on saatavilla, sitä enemmän voit avata näkyviin uutta Netflix-sisältöä.
  • Nopea yhteys – Jos suoratoisto pysähtyy jatkuvasti, Netflix-nautinto voi muuttua kärsimykseksi. Sama pätee huonoon kuvanlaatuun. Tämän vuoksi mittasin kaikkien VPN-palveluiden nopeuden, ja varmistin että latausnopeus on vähintään HD-suoratoiston vaatimat 5 Mbps. Parhaat VPN-palvelut tarjosivat jopa 40 Mbps latausnopeuden, joten pystyin suoratoistamaan paremmalla UHD-laadulla.
  • Helppokäyttöiset sovellukset ja yhteensopivuus kaikille laitteille – Valitsin vain sellaisia VPN-palveluita, joilla pystyin helposti vaihtamaan Netflix maatani, muodostamalla yhteyden juuri tietyssä maassa sijaitsevalle VPN-palvelimelle. Käytitpä sitten Windowsia, Androidia, iOS:ää tai muuta käyttöjärjestelmää, palvelimen valinta ei koskaan pitäisi vaatia yhtä klikkausta enempää.
  • Luotettava asiakaspalvelu – Jos koskaan törmäät ongelmiin katsoessasi Netflixiä VPN-yhteydellä, niin laadukas VPN-yhtiö tarjoaa aina tilanteeseen ratkaisun. Suosittelemillani yhtiöillä on useita tukikanavia, mukaan lukien 24/7 chat-asiakaspalvelu, sähköposti ja puhelintuki.
  • Ehdoton tyytyväisyystakuu – Tämän avulla voit kokeilla VPN-palvelua muutaman viikon ajan ilman rahallista riskiä. Testasin kaikkien listalla olevien VPN-palveluiden tyytyväisyystakuut, jotta varmistuin niiden todenperäisyydestä.

Kuinka vaihdat Netflix-maan kaikilla laitteillasi

Tietokoneet ja älypuhelimet

Voit vaihtaa Netflix-maatasi tietokoneella tai älypuhelimella helposti 4 vaiheen kautta. Seuraava ohje soveltuu tietokoneille (macOS ja Windows), iOS-laitteille sekä Android-puhelimille (plus Android-televisioille).

  1. Lataa VPN. Kaikki tällä listalla olevat VPN:t toimivat Windowsilla, macOS:lla, iOS:lla ja Androidilla. Luo käyttäjätili valitsemasi VPN-palvelun verkkosivuilla. Lataa sitten VPN-sovellus laitteellesi, seuraa ohjattua asennusta, ja käynnistä lopuksi asennettu sovellus.
  2. Kirjaudu VPN-tilillesi. Syötä kirjautumiskenttiin omat tietosi.
  3. Muodosta yhteys haluamallesi palvelimelle. Valitse palvelin siitä maasta, jonka Netflix-kirjastoa haluat katsoa. Jos esimerkiksi haluat katsoa suomalaista Netflix-sisältöä ulkomailla matkustaessasi, valitse Helsingin palvelin.
  4. Kirjaudu Netflix-tilillesi. Kun olet kirjautunut sisään, näkyviin avautuu sisältöä valitsemastasi maasta. Nyt voit vapaasti nauttia parhaista elokuvista ja TV-sarjoista.

Älytelevisiot ja pelikonsolit

Jotta voit vaihtaa Netflix-maan esimerkiksi Apple TV:llä, PlayStationilla, Xboxilla tai jollakin älytelevisiolla, tarvitset Smart DNS -toiminnon. Tämä on nopea ja helppo tapa poistaa Netflixin rajoitukset, mutta vain harva VPN-palvelu tarjoaa Smart DNS:n. Parilla klikkauksella saat palvelultasi koodin, joka sinun tarvitsee vain syöttää laitteesi verkkoasetuksiin. Sitten pääset Netflixiin haluamastasi maasta.

Jos haluat vaihtaa Netflix maata sellaisella laitteella, joka ei tue VPN-sovelluksia, suosittelen kokeilemaan ExpressVPN:ää. Se tarjoaa MediaStreamer-nimisen Smart DNS -palvelun, ja sen asennus onnistuu helposti 3 minuutissa. Testasin sitä PS5-konsolilla, ja pystyin helposti vaihtamaan Netflix-maakseni Yhdysvallat. Pääsin heti suoratoistamaan parhaita jenkkisarjoja.

Alla oleva ohje soveltuu ExpressVPN:n MediaStreamerille, ja laitteena voit käyttää Apple TV:tä, PlayStationia, Xboxia tai muuta suoratoistolaitetta, jonka verkkoasetuksia voi mukauttaa.

  1. Hanki ExpressVPN. Mene ExpressVPN:n verkkosivuille, valitse tilauspaketti ja luo käyttäjä.
  2. Rekisteröi IP-osoitteesi. Kun olet kirjautunut sisään ExpressVPN-tilillesi, klikkaa "My Account” ja valitse sitten välilehti "DNS Settings”. Klikkaa "Register my IP address”. Kun tämä on tehty, aktivoi vielä asetus "Automatically register my IP address”, jotta sinun ei tarvitse toistaa tätä vaihetta aina kun käytät MediaStreameria.
  3. Hanki MediaStreamer-koodisi. Kun IP-osoite on rekisteröity, klikkaa vasemmasta palkista "Setup Devices”, valitse laitteesi ja ota sivulla näkyvä MediaStreamerin IP-osoite ylös.
  4. Säädä laitteesi verkkoasetukset. Mene laitteen asetuksiin ja luo uusi verkkoyhteys tai muokkaa vanhaa. Molemmissa tapauksissa voit säätää DNS-asetuksiasi. Syötä DNS-asetuksiin 3-kohdassa saamasi koodi. Tallenna muutokset ja käynnistä laite uudelleen, niin asetukset tulevat voimaan.
  5. Nauti Netflixistä. Avaa Netflix ja nauti huippusarjoista älytelevisiolla tai pelikonsolilla!

Muut laitteet

Jos oma laitteesi ei tue yllä lueteltuja menetelmiä, sinulla on vielä 2 eri mahdollisuutta Netflix-maasi vaihtamiseen. Nämä menetelmät toimivat esimerkiksi suoratoistolaitteilla kuten Roku, Chromecast ja Amazon Fire TV. Jotkin VPN-palvelut tarjoavat oman sovelluksensa Fire TV:lle, mutta jos valitsemasi VPN ei tarjoa sovellusta, voit kokeilla alla olevaa menetelmää. Huomaathan, että alla on listattu kaksi toisistaan eroavaa menetelmää – tämä ei ole vaiheittainen ohje.

  • Asenna VPN suoraan reitittimelle. Tällä menetelmällä voit vaihtaa Netflix-maasi kaikilla samassa verkossa olevilla laitteilla, myös suoratoistolaitteilla. Joitakin VPN-palveluita on muita helpompi käyttää reitittimellä. Esimerkiksi ExpressVPN:llä on kokonaan oma reititinsovellus, jolla voit vaihtaa reitittimen virtuaalista sijaintia parilla klikkauksella, ilman hankalaa palvelinkoodien asentamista. Muista tarkistaa, että reitittimesi on yhteensopiva VPN-yhteyksien kanssa. Jos et halua kamppailla manuaalisen asentamisen kanssa, voit myös ostaa valmiilla VPN-asennuksella varustetun reitittimen.
  • Luo tietokoneella WiFi-yhteyspiste. Avaa VPN-yhteys tietokoneelle ja luo sitten uusi WiFi-yhteyspiste. Liitä toinen laitteesi tämän tietokoneen WiFi-yhteyspisteeseen. Tällä tavoin voit jakaa tietokoneesi VPN-yhteyden myös muille laitteesi, ja vaihtaa Netflixin maakirjaston yhtaikaa kaikilla laitteilla. Huomaathan, että tämä menetelmä vaatii yhteyden jakamista tukevan VPN-palvelun, ja yhteyspisteen latausnopeus on normaalia hitaampi, joten käytä mieluummin Smart DNS:ää jos mahdollista.

Netflix-maan vaihtamisesta usein kysyttyä

Miksi Netflix rajaa sisältöään maakohtaisesti?

Osa Netflixin sisällöstä on maarajoitettua elokuvien ja TV-sarjojen lisenssisopimusten vuoksi. Tuotantoyhtiöt antavat Netflixille elokuvien jakeluoikeudet aina pelkästään tiettyihin maihin. Tämän vuoksi Netflixin tarjoama sisältö muuttuu, kun matkustat ulkomaille.

Helpoin tapa ohittaa maarajoitukset on käyttää VPN-yhteyttä. Sinun tarvitsee vain muodostaa yhteys kotimaassasi sijaitsevalle palvelimelle ja pääset katsomaan Netflixin huippusarjoja täysin normaaliin tapaan.

Voinko vaihtaa Netflixin sijaintia Rokulla?

Kyllä, voit vaihtaa Netflixin sijaintia Rokulla, kun käytät VPN-yhteyttä. Roku ei tue tavallisia VPN-sovelluksia, joten yksi mahdollinen keino on heijastaa VPN-yhteydellä varustetun laitteen näyttö Rokulle. Seuraa näitä ohjeita:

  1. Ensiksi tarvitset VPN-yhteyden tietokoneellesi (macOS tai Windows) tai älypuhelimellesi (iOS tai Android). Huomaathan, että macOS- tai iOS-laitteen pitää tukea AirPlay 2:ta.
  2. Valitse sitten palvelin haluamastasi maasta, ja kirjaudu Netflix-tilillesi.
  3. Heijasta lopuksi laitteen näyttö sille TV:lle, johon Roku on kytketty.

Toinen vaihtoehto on asentaa VPN reitittimelle, jolloin voit vaihtaa Netflix-maan kaikilla kotiverkkoosi kytketyillä laitteillasi, Roku mukaan lukien. Tällä tavoin sinun ei tarvitse heijastaa toisen laitteen näyttöä TV:lle Rokun kautta. Reititinasennus saattaa kuitenkin olla melko monimutkainen, ja se vaatii teknistä tietämystä. Onneksi jotkin VPN-palvelut myyvät valmiilla asennuksella varustettuja reitittimiä, jolloin sinulta säästyy vaivaa.

Onko Netflix-maan vaihtaminen laillista?

Periaatteessa kyllä, mutta tämä on vähän monimutkainen asia. VPN-yhteyden käyttö Netflix-maan vaihtoon on lähes kaikissa maissa laillista. Sinun tulee kuitenkin olla varovainen verkkoaan sensuroivissa maissa, kuten Kiinassa tai Venäjällä, koska siellä VPN-yhteyksien käyttöä on rajattu tai kielletty.

Netflixin omissa käyttöehdoissa VPN-käyttöä ei ole sanamukaisesti kielletty, mutta ehdot kuitenkin viittaavat VPN-yhteyksien rajoittamiseen. VPN-yhteyksiä halutaan estää, jotta Netflixin lisenssisopimusten ehdot täyttyvät. Netflix kontrolloi VPN-yhteyksien käyttöä estämällä itse VPN-teknologian, eikä se estä maksavien asiakkaidensa tilejä. Tämän vuoksi jotkin VPN-palvelut toimivat Netflixissä, kun toiset taas eivät. Suosittelenkin vain sellaisia VPN-palveluita, joiden tiedetään olevan laadukkaita – jotta pääset aina nauttimaan kotimaasi Netflix-sisällöstä, jota sinulla on täysi oikeus käyttää.

Voinko vaihtaa Netflixin maata ilman VPN-yhteyttä?

Netflix-maan vaihtoon on muitakin tapoja. Toisaalta mikään niistä ei ole yhtä helppo, turvallinen tai luotettava kuin laadukas Netflix-VPN.

Esimerkiksi välityspalvelin on VPN-yhteyden ohella suosittu tapa vaihtaa virtuaalista sijaintia. Välityspalvelimet toimivat Netflixissä vain toisinaan, eikä niissä ole samaa tietoturvaa kuin VPN-yhteydessä. Lisäksi välityspalvelimet toimivat vain tietyissä sijainneissa, joten saatavilla oleva Netflixin tarjonta on niukempi. VPN-palveluilla puolestaan on satoja, ellei tuhansia palvelimia ympäri maailmaa, ja näitä palvelimia myös päivitetään jatkuvasti, jotta Netflixin IP-estot voidaan ohittaa.

Voiko Netflixin laskutusosoitetta muuttaa?

Kyllä voi. Jos suunnittelet esimerkiksi ulkomaille muuttamista ja haluat vaihtaa laskutusosoitteesi, sinulla on 2 vaihtoehtoa tehdä se. Molemmissa tapauksissa sinun pitää sulkea Netflix-tilisi ja avata se sitten uudelleen. Katseluhistoriasi ja suosikiksi lisäämäsi sisältö kuitenkin tallentuu 10 kuukauden ajaksi, ja kaikki palautetaan kun avaat uuden tilisi.

Voit yksinkertaisesti sulkea käyttäjätilisi ja ulkomaille muutettuasi avata uuden Netflix-tilin uudella osoitteellasi. Sinun tulee kuitenkin välissä odottaa nykyisen laskutuskautesi loppumista.

Jos haluat hoitaa asian jo ennen muuttoa, voit käyttää uudessa maassa sijaitsevaa VPN-palvelinta ja maksaa Netflix VPN-yhteyden kautta. Tällöin pääset rekisteröitymään Netflixiin ikään kuin jo olisit muuttanut uuteen maahan. Tämän jälkeen voit jatkaa VPN-yhteyden käyttöä ja katsoa uutta sisältöä Netflixistä (VPN-yhteydellä voit myös myöhemmin palata katsomaan vanhan kotimaasi Netflix-sisältöä).

Mitä jos VPN ei vaihdakaan Netflix-maata?

Varmista ensin, että käyttämäsi VPN pystyy varmasti ohittamaan Netflixin maarajoitukset. Kaikki VPN:t eivät pääse kaikkiin Netflixin sisältökirjastoihin, ja tämän vuoksi saatat törmätä Netflixin ikävään virheilmoitukseen. Muissa tapauksissa saatat nähdä pelkästään Netflix Original -sisältöä, mikä on saatavilla kaikkialla maailmassa. Mikäli törmäät ongelmiin Netflix-maata vaihtaessasi, voit kokeilla näitä keinoja:

  • Kokeile toista palvelinta. Valitse toinen VPN-sovelluksen palvelinlistalta toinen palvelin, ja muodosta yhteys siihen. Voit myös yksinkertaisesti sulkea VPN-yhteyden ja avata sen uudelleen, jolloin saat uuden IP-osoitteen samasta maasta.
  • Poista evästeet ja välimuisti. Mene verkkoselaimesi asetuksiin, ja tyhjennä tallennetut evästeet ja välimuisti.
  • Käytä Incognito-tilaa. Joskus tämä toimii yhdessä edellä olevien keinojen kanssa.
  • Päivitä VPN-sovelluksesi. Varmista, että sovelluksesi on päivitetty ja ajan tasalla.
  • Ota yhteys VPN-palvelusi asiakastukeen. Kerro heille ongelmasi, niin sinulle etsitään sopiva palvelin. Asiakastuki osaa selvittää myös muita ongelmia, jotka voivat estää Netflixin avautumista.

Millä maalla on suurin Netflix-sisältökirjasto?

Yhdysvaltojen Netflixissä on kaikkein eniten sisältöä. Sieltä löydät yli 5000 elokuvaa ja TV-sarjaa, ja uusia tulee koko ajan (ja vanhoja myös poistetaan!), elokuvien lisenssisopimusten päivittyessä. Muita laajoilla sisältökirjastoilla varustettuja Netflix-versioita löytyy Kanadasta ja Britanniasta – näissä on yli 4000 elokuvaa ja TV-sarjaa. Jos haluat päästä nauttimaan Kanadan, Yhdysvaltojen, Britannian tai Suomen Netflix-sisällöstä matkustellessasi, voit käyttää näissä maissa sijaitsevaa VPN-palvelinta ja ohittaa sisältörajoitukset.

Voinko vaihtaa Netflix-maatani ilmaisella VPN:llä?

Todennäköisesti et. Vaikka löytämäsi ilmaispalvelu toimisi Netflixissä, niin sitä saattaa olla todella vaarallista käyttää. Paljon parempi ratkaisu on käyttää edullista premium-tason VPN-palvelua, jossa on tyytyväisyystakuu. Tällä tavoin voit luottaa siihen, että et tule ladanneeksi epäilyttävää sovellusta, joka ei lopulta edes toimi. Mikäli et ole tyytyväinen valitsemaasi VPN-palveluun, voit lunastaa rahasi takaisin (yleensä 30 päivän sisällä).

Netflix yleensä estää kaikki ilmaiset VPN:t, koska näillä yhtiöillä ei ole varaa pitää palvelinverkkoaan ajan tasalla. Monesti palvelinverkot ovat myös pienempiä, mikä johtaa ruuhkautumisiin ja hitaisiin nopeuksiin. Pieni palvelinverkko voi aiheuttaa Netflix-suoratoiston pätkimistä, mutta lisäksi se rajoittaa mahdollisuuksiasi käyttää ulkomaisia Netflix-kirjastoja.

Toinen ongelma on datakatto, minkä jokainen ilmaispalvelu sisältää. Yleensä pystyt suoratoistamaan huonolaatuista videota vain parin tunnin ajan per kuukausi. Lisäksi tietoturva ja yksityisyys on usein huonolla tolalla – monet ilmaiset VPN-palvelut jopa myyvät käyttäjätietojaan eteenpäin mainostajille. Pahimmassa tapauksessa laitteellesi voidaan asentaa salaa haittaohjelmia ja spyware-ohjelmia, jotka aiheuttavat vakavan tietoturvariskin.

Vaihda Netflix-maasi tänään

Netflixin sisältö on maarajoitettua, ja sinulle näkyvät elokuvat ja TV-sarjat vaihtelevat maakohtaisesti. Tästä on paljon harmia ulkomailla matkustaessasi, koska et pääse katsomaan tuttuja TV-sarjoja. Tähän on kuitenkin olemassa helppo ratkaisu – VPN-yhteydellä voit vaihtaa Netflix-maatasi parilla klikkauksella. VPN siirtää virtuaalisen sijaintisi haluamaasi maahan, jolloin voit ohittaa kaikki Netflixin maarajoitukset.

Testasin 30 eri VPN-palvelua, ja niiden joukosta suosittelen ExpressVPN:ää Netflix-maan vaihtamiseen. Sen valtava palvelinverkko tarjoaa tuhansia IP-osoitteita, joilla pääset mihin tahansa Netflix-sisältökirjastoon. Voit jopa kokeilla ExpressVPN:ää Netflixissä täysin ilman riskiä koska siihen sisältyy 30 päivän tyytyväisyystakuu. Jos et ole tyytyväinen, voit lunastaa kaikki rahasi takaisin 30 päivän sisällä.

Yhteenvetona, parhaat VPN-palvelut Netflixin katsomiseen ovat…

Sijoitus
Palveluntarjoaja
Pisteemme
Alennus
Tutustu
1
medal
9.9 /10
9.9 Pisteemme
Säästä 49%!
2
9.7 /10
9.7 Pisteemme
Säästä 83%!
3
9.5 /10
9.5 Pisteemme
Säästä 82%!
4
9.4 /10
9.4 Pisteemme
Säästä 67%!
5
9.3 /10
9.3 Pisteemme
Säästä 85%!
Yksityisyytesi on vaarassa!

Paljastat henkilötietoja sivustoille, joilla vierailet!

IP-osoitteesi:

Sijaintisi:

Internet-palveluntarjoajasi:

Yllä olevien tietojen avulla sinua voidaan jäljittää, sinulle voidaan kohdentaa mainoksia, ja tekemisiäsi netissä voidaan monitoroida.

VPN:t voivat piilottaa nämä tiedot sivustoilta, jotta pysyt aina suojattuna. Suosittelemme ExpressVPN:ää — #1 VPN yli 350:stä testaamastamme palvelusta. Palvelu tarjoaa armeijaluokan salausta ja yksityisyystoimintoja, jotka takaavat digitaalisen turvallisuutesi, ja mikä vielä parempaa - siitä voi saada nyt 49% alennusta.

Vieraile ExpressVPN-sivustolla

Arvostelemme palveluntarjoajat laajojen testien ja tutkimusten pohjalta, mutta otamme huomioon myös käyttäjäpalautteen sekä eri yhtiöiltä saamamme kumppanuuspalkkiot. Jotkin palveluntarjoajat ovat meidän emoyhtiömme omistuksessa.
Lue lisää
vpnMentor on vuonna 2014 perustettu puolueeton sivusto, joka julkaisee VPN-palveluiden arvosteluja sekä verkon yksityisyyteen liittyviä artikkeleita. Tänä päivänä sadoista tietoturvatutkijoista ja toimittajista koostuva yhteisömme edelleen auttaa lukijoitamme puolustamaan omaa yksityisyyttään. Toimimme yhteistyössä Kape Technologies PLC:n kanssa, joka omistaa myös seuraavat tuotteet, joita voi esiintyä myös julkaisemissamme arvosteluissa: ExpressVPN, CyberGhost ja Private Internet Access. vpnMentorin julkaisemat arvostelut perustuvat aina parhaan tiedon mukaiseen informaatioon sekä tarkkoihin arvostelustandardeihimme, jotka priorisoivat arvostelijan omaa, rehellistä ja ammattimaista näkemystä, ottaen huomioon kyseisen tuotteen laadun, ominaisuudet sekä kaupallisen arvon käyttäjälleen. Julkaisemamme arvostelut ja top-listat voivat ottaa huomioon myös edellä mainitun yhteisen omistajuuden sekä linkkien klikkauksista saamamme kumppanuuspalkkiot. Emme julkaise arvosteluja kaikista olemassa olevista VPN-palveluista, ja arvostelujen faktasisältö perustuu aina julkaisuhetken parhaan tiedon mukaiseen informaatioon.

Tietoa kirjoittajasta

Elly on kokenut digitaalisen teknologian kirjoittaja. Uusimpien kyberturvallisuuden ja teknologian trendien tietämyksellään hän auttaa vpnMentorin käyttäjiä suojaamaan yksityisyyttään parhaiden VPN-palveluiden avulla.

Piditkö tästä artikkelista? Arvostele se!
Todella huono Melko huono Ihan ok Melko hyvä! Tosi hyvä!
maksimipisteistä 10 - Äänestäjinä käyttäjää
Kiitos palautteestasi.

Kirjoita ajatuksesi tämän artikkelin parantamiseksi. Palautteesi on meille tärkeää!

Jätä kommentti

Valitettavasti linkkien lisääminen ei ole sallittua!

Nimessä pitää olla vähintään 3 kirjainta

Tässä kentässä voi olla korkeintaan 80 kirjainta

Valitettavasti linkkien lisääminen ei ole sallittua!

Syötä olemassa oleva sähköpostiosoite

Kiitos kommentistasi, %%name%%!

Tarkistamme jokaisen kommentin 48 tunnin kuluessa, varmistaaksemme niiden aitoiden ja poistaaksemme asiattomat kommentit. Sillä välin voit jakaa tämän artikkelin somessa.