4 parasta välityspalvelinta (Testattu syyskuussa 2024)
VPN-palvelua etsivä voi törmätä myös välityspalvelimiin. Välityspalvelimet muistuttavat toiminnaltaan VPN-palveluita, mutta niissä on eroja, jotka vaikuttavat merkittävästi niiden tehoon. VPN ja välityspalvelin ovat samanlaisia siinä, että kumpikin saa käyttäjän vaikuttamaan siltä, että hän muodostaa yhteyden jostain muusta sijainnista. Eroja on kuitenkin siinä, miten ne suorittavat tämän ja minkälaista yksityisyyttä, salausta ja nimettömyyttä ne tarjoavat.
Välityspalvelin toimii välittäjänä tietokoneesi (tai puhelimen, tabletin jne.) ja Internetin välillä. Se muistuttaa VPN:ää siinä, että se muuttaa IP-osoitteen. Mikäli siis asut esimerkiksi Englannissa ja haluat katsella yhdysvaltalaisella sivustolla olevaa videota, voit käyttää välityspalvelinta sijaintisi vaihtamiseen niin, että sivusto luulee sinun asuvan Yhdysvalloissa. Tämä on matalan riskin tilanne, jossa salaukselle ei ole oikeastaan mitään tarvetta. Toinen esimerkki voisi olla Internetin käyttäminen sellaisen palvelinsijainnin kautta, jossa lentomatkat ovat halvempia (kyllä, lentoyhtiöt harrastavat tätä). On tärkeää huomata, että välityspalvelinyhteydet on määritetty sovelluskohtaisesti, ei tietokonekohtaisesti, joten sinun on määritettävä erikseen Torrent-ohjelmasi ja selaimesi yhteydet. VPN sen sijaan salaa kaikki Internet-yhteydet yhdellä asennuksella: se kattaa koko tietokoneen.
Välityspalvelin EI salaa yhteyksiä. Vaikka se piilottaakin IP-osoitteesi, se ei poista yhteytesi tunnistetietoja – siihen ei sisälly näin ollen mitään yksityisyyttä tai turvallisuutta parantavia ominaisuuksia. Välityspalvelin ei sovi esimerkiksi sellaiselle, joka yrittää suojata itsensä WiFi-yhteyttä käytettäessä. Lisäksi käyttäjän oikea IP on helposti selvitettävissä, mikäli hän käyttää Flash- tai Java Script -sisältöä. Lisäksi sivustot tuntevat laajalti monet välityspalvelinten IP-osoitteet, jolloin ne on estetty.
Välityspalvelinprotokollia on olemassa kaksi erilaista: HTTP ja SOCKS.
HTTP-välityspalvelimet
HTTP on vanhempi välityspalvelintyyppi, ja se toimii vain web-pohjaiselle liikenteelle. HTTP-välityspalvelimen käyttö edellyttää välityspalvelimen tietojen lisäämistä selaimen määritystiedostoon (tai selainlaajennuksen käyttämistä, jos selain ei suoraan tue välityspalvelimia), jolloin kaikki verkkoliikenne reititetään etävälipalvelimen kautta. Jos käytät HTTP-välityspalvelinta arkaluontoiseen toimintaan, kuten verkkopankki- tai sähköpostikäyttöön, sinun on käytettävä SSL-tuen sisältävää selainta ja muodostaa yhteys SSL-salausta tukeville sivustoille. Tämä johtuu edellä mainitun mukaisesti siitä, että välityspalvelimet eivät salaa yhteyksiä.
SOCKS-välityspalvelimet
SOCKS-välityspalvelin on HTTP-välityspalvelinjärjestelmän laajennus, joka ei rajoita sen kautta kulkevat liikenteen tyyppiä, jolloin sitä voidaan käyttää muuhunkin kuin selainliikenteeseen, kuten esimerkiksi Torrenteihin. SOCKS on valitettavasti hitaampi kuin HTTP, mikä on erityisen huomattavaa, jos sitä käytetään Torrent-latauksiin.
Lopuksi haluamme mainita, että VPN:ien tavoin kaikki välityspalvelimetkaan eivät ole tasavertaisia. Käytettävissä on kourallinen ilmaisia välityspalvelimia, joita voit hyödyntää, mutta kokemuksemme mukaan tietojen suojaamisesta kannattaa olla valmis maksamaan. Ilmaiset välityspalvelimet (ja VPN-palvelut) ovat ilmaisia syystä: niissä on yleensä huono käytettävyysaika ja ne ovat pullollaan mainoksia ja täynnä vaaroja. Toisinaan niiden takana on hakkereita, jotka haluavat varastaa tietosi (esim. odottavat, että annat pankki- tai luottokorttitietosi).
Mitä välityspalvelimia siis suosittelemme käytettäviksi?
Testattu joulukuu 2024 Kokeile ilman riskiä 30 päivää
IPVanish sisältää välityspalvelinten käyttömahdollisuuden VPN-tilauksen ohessa. Se tarjoaa vain SOCKS5-yhteyksiä eikä lainkaan HTTP-mahdollisuutta, joten se toimii Delugen ja Utorrentin kaltaisissa Bittorrent-asiakasohjelmissa, mutta ei verkkoselaimissa. Tämä on hyvä asia Torrent-käyttäjille, sillä he voivat käyttää välityspalvelinta Torrent-liikenteeseen ja samalla IPVanish VPN:ää muuhun käyttöön. Tämä on hyvä siksi, että välityspalvelimet ovat VPN:iä nopeampia (salauksen puutteen vuoksi), ja Torrent-käyttö on suhteellisen turvallista välityspalvelimella.
Toisin kuin IPVanish, TorGuard tarjoaa erillisen välityspalvelintilauksen VPN-yhteyden lisäksi. Ne voi ostaa myös yhdessä vain hieman pelkkää VPN-yhteyttä kalliimmalla. Torguard tarjoaa monenlaisia välityspalvelimia – 2 000 IP-osoitetta yli 50 maassa, joista kahdeksassa SOCKS5-palvelimia – ja se tukee jopa viittä samanaikaista yhteyttä.
Pidämme PIA:sta, koska se tarjoaa erittäin hyvän palvelun erittäin kohtuulliseen hintaan. Kuten luettelomme kaksi ensimmäistä toimittajaa, myös PIA tarjoaa välityspalvelimet VPN-oston yhteydessä. Ja IPVanishin tavoin tarjolla on vain SOCKS5, joten se toimii Torrent-ohjelmissa mutta ei verkkoselaimissa. Vaikka PIA ei tarjoa enää chat-tukea – mikä on selvä haittapuoli – on sen asiakaspalvelu kuitenkin hyvä ja melko nopea, mikäli kohtaat ongelmia.
Overplay on SmartDNS- ja VPN-tarjoaja. SmartDNS-välityspalvelin on suunniteltu erityisesti maantieteellisesti rajoitetun sisällön kiertämiseen, mutta sitä voi käyttää muihinkin tarkoituksiin, kuten Internetin selailuun. Vaikka myös VPN kykenee samaan, on SmartDNS parempi sen salauksen puutteesta johtuvat paremman nopeuden vuoksi. Vaikka salauksen puute ei olekaan mielestämme tavoiteltavaa, tarjoaa Overplay turvalliset DNS-palvelimet yhteyksien muodostamiseen. Jos etsit välityspalvelinta maantieteellisesti rajoitetun sisällön, kuten Netflixin, Kodin tai Hulun, käyttöön, suosittelemme vahvasti Overplayta.
Paljastat henkilötietoja sivustoille, joilla vierailet!
IP-osoitteesi:
Sijaintisi:
Internet-palveluntarjoajasi:
Yllä olevien tietojen avulla sinua voidaan jäljittää, sinulle voidaan kohdentaa mainoksia, ja tekemisiäsi netissä voidaan monitoroida.
VPN:t voivat piilottaa nämä tiedot sivustoilta, jotta pysyt aina suojattuna. Suosittelemme ExpressVPN:ää — #1 VPN yli 350:stä testaamastamme palvelusta. Palvelu tarjoaa armeijaluokan salausta ja yksityisyystoimintoja, jotka takaavat digitaalisen turvallisuutesi, ja mikä vielä parempaa - siitä voi saada nyt 61% alennusta.
Kirjoita ajatuksesi tämän artikkelin parantamiseksi. Palautteesi on meille tärkeää!